Polaroid Photo

Pictures from Muutoksen tuuli

Muutoksen tuuli

tavallisen naisen tavallista elämää

ti
11
joulu '12

Tavallinen Tiistai

On tavallinen Joulukuinen tiistai-ilta. Olen juuri saanut pienokaiseni nukahtamaan. Menen keittiöön tehdäkseni iltelleni teetä ja leipää iltapalaksi. Mutta vastassani on päivällis astiat, päivällisruuat sekä lasten iltapala astiat.

Kun tein päivällisen, tein sen samalla viihdyttäen pienokaistani. Välissä kävin hakemassa luistelijat kotiin ja jatkoin pienokaiseni viihdyttämistä, milloin imettäen, milloin sylittäen. Sain kaksi nälkäistä ulkoilijaa pöytää. Toimiston oven pysyessä kiinni (merkkinä siitä, että työpäivä jatkuu) Kun olen vihdoin saanut tyhjennettyä astiapesukoneen, laitettua ruuan valmiiksi, katettua pöydän, laitettua lapsilleni ruuan, samalla kun pienokaiseni vaatii osaansa syöttötuolissaan, avautuu työhuoneen ovi kuin taikaiskusta. Valmis ruoka ajaa keittiöön. Syön hotkien, sillä pienokainen vaatii minua. Nousen pöydästä ensimmäisenä ja huomaan illalla korjaavani kaikkien lautaset, jääneen ruuan ja jopa roskat roskakorista. Huomasin jossain vaiheessa imuroivani kotia, lapsi sylissä roikkuen ja kuulen samalla miten olen unohtanut jonkun asian väärään paikkaan ja samalla kuinka helppoa se olisi viedä paikalleen.

 Olen lopen uupunut. Eilen valvoin pienokaiseni lääkkeen annon takia puolille öin, jonka jälkeen hän vaati jo maitoa, nukahdin lähellä yhtä. Kelloni soi aamulla, mutten jaksanut herätä sillä olinhan havahtunut mieheni lentokentälle lähtöön neljältä. Nousin tunti normaalista myöhemmin, laittelin kolme isompaa, kaunista, minulle niin rakasta tytärtäni kouluun, kaikki kävelivät yhdessä. Kuinka se näky lämmittikään äidin mieltä. Samaan aikaan pienokaiseni vaatii jo minua aamulla, heti ensimmäisenä.

 Tänään, ruuanlaiton, hakujen ja muiden asioiden hoidon lomassa havahdun, että olen unohtanut päivälääkkeen pienokaiselta. Vielä ei ole liian myöhäistä sitä antaa, mutta en pääse tänäänkään ennen puolta yhtä nukkumaan. Jos menen, unohtuu iltalääke, enkä koskaan voisi antaa itselleni anteeksi jos jotain sattuisi juuri sinä yönä, kun olin liian väsynyt.

Tavallinen Tiistai ja koirat odottaa pääsyään ulos. Saan itsekin hetken hengähtää, vetää talvista pakkasilmaa keuhkot täyteen ja puhaltaa tämän päivän ulos. Moni tässä kohtaa jo pyytää, suorastaan anelee minua luopumaan koirista. En, sillä kukaan ei voi ymmärtää miten minä noita kahta otusta tarvitsenkaan. He antavat minulle pyyteettömän rakkauden ja usein he ovat niitä, jotka näkevät kun sitä eniten tarvitsen.

 Olen väsynyt jo muistamaan, sillä arki tuhoaa paljon kaunista. Lapseni kysyi miksi sanoin puhelimessa yhden tietyn sanan, kysyi huolestuneena liittyikö se johonkin vakavaan asiaan. En osannut vastata, sillä en muistanut käyttäneeni tuota sanaa, enkä asiayhteyttä.

Arki uuvuttaa. Huomaan stressaavani koko ajan että varmasti muistaisin pienokaiseni lääkityksen. Ruoskin itseäni jos en muista, koen syyllisyyttä, huonoutta, ei minulla ole lupaa unohtaa toiselle niin tärkeää asiaa. Kaikki langat on minun käsissäni, yksin minulla ja voisinko antaa anteeksi jos tänään tavallisena tiistai-iltana olisin liian väsynyt.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tavallinen Tiistai

ma
8
loka '12

Selkä

Tänään ei ole hyvä aamu, eikä yökään ollut kaksinen. Niilo kyllä antaa minun nukkua, niinkin hyvin, että uimme maidossa. Mutta oma selkäni ei anna rauhaa, tunnen kivun läsnäolon koko ajan. Missä asennossa sitten olenkin, tunnen kuinka se viiltää milloin pohkeeseen, milloin jalkapohjaa tikkuilee. Milloin selkä rutisee kävellessä niin että se tuottaa kipua. Noinkin suuri minua kannatteleva osa ja se on rikki poikki. Vielä ei ole varmuutta mistä kaikki johtuu, toivon mukaan loppuvuoteen mennessä olisi. Magneettikuvaus odottaa ja siihen meno hieman jopa pelottaa. Pelottaa saada kuulla, että alle kolmekymppisenä on kroppa hajotettu palasiksi. Syönkö loppuelämäni särkylääkkeitä, aina vain vahvempia ja vahvempia, ravaanko koko loppuelämä fysiatrilla vuoroin ja vuoroin fysioterapiassa, maksaen jatkuvasti siitä, että pysyn toimintakykyisenä. Pelottavia ajatuksia. Olen pyrkinyt tekemään vahvistavia liikkeitä päivittäin, ottanut rinnalla ratsastamisen (kerran viikossa), jolloin lantio pääsee aukeamaan kunnolla, mutta koska tää kipu loppuu vai loppuuko se. Jo jalan suoristaminen istuessa sattuu. Kaikki sattuu. Kumpa saisin olla vielä edes viikon kivuton.

Kommentit pois päältä artikkelissa Selkä

ti
2
loka '12

Ei löydy enää sanoja

Soitto lääkäriltä eilen. ”Niin teidän esikoiseltanne ei löydy, mutta pienimmältä tyttäreltänne löytyy. Ja muistahan te saitte jo aikaisemmin tulokset. Pyritään saamaan tytöille aika samalle päivälle, jotta saadaan lääkitys aloitettua.” Kiitos kuulemiin.

       Mun piti olla varautunut tähän uutiseen, mutta olinko silti tuudittautunut siihen, että menevin lapseni säästyy ilman geenin kantajuutta, sillä perusteella että jo 3/6 oli saanut pos tuloksen kokeesta. Metsään meni, niin että itkuksihan se meni. Hetki keittiön pöydän ääressä hiljaa ja sain kuivata kyyneleitä. Anteeksi pyyntöjä en kaipaa, en pahoitteluja, en mitään. Haluan selvitä tästä itse. Olenkin yhden ertyislapsen sijasta kolmen äiti ja olen ylpeä siitä. Rakastan jokaista lastani, olen huomannut näiden kuukausien aikana miten rakkaita he ovatkaan, jokainen omalla erityisellä tavallaan. Nauramme aamiaispöydässä, höpsöttelemme kaupungilla, itkemme yhdessä kun itkun hetki on, rakastamme suunnattomasti. Olemme samasta puusta, ja vahvoin suurin sydämin valmistettu. Meidät on muovattu tälläisiksi, perheemme on muovattu kantamaan geeniperimää, olemme suurempien käsien huomassa. Emme pelkää.

      Ja hei, kuka täältä hengissä selviää. Kuolema on kysymys joka tulee käsitellä ja nyt jos koskaan olen sitä itse joutunut käsittelemään. Niin karulta kuin se kuulostaakin, lapseni ovat annettu minulle vain lainaan. Nautin heistä joka hetki ja toivon saavani pitää heidät luonani omaan loppuuni saakka, mutta jos ei niin ole, jaksan kantaa harteillani raskaimman taakan jonka äiti voi joutua kantamaan. Tiedän, että heitä rakastetaan suunnattomasti, enemmän kuin he koskaan voisivat kuvitella. Olemme perheenä vahva rintama, jota ei hevin murreta.

    Kiitollisuus on varmasti se sana joka nousee illalla viimeisenä mieleeni, kiitollisin mielin saan painaa oman pääni tyynyyn mieheni viereen ja herätä siitä yhtä kiitollisena. Ympärillämme on joukko ihmisiä, jotka kantavat meitä päivittäin. Rakkaita, tuntemattomia, puolituttuja. Saamma siitäkin olla kiitollisia. Tämä on nivonut enemmän ihmisiä ympäri maailman yhteen kuin olisimme koskaan voineet kuvitellakaan. Myös hetkessä elämisen taito on karttunut, entisestään. Elämä on tässä hetkessä, tässä päivässä. Elän niin kuin se olisi viimeiseni, eikä minun tarvitsisi mitään katua. Rakastan ja sanon sen ääneen, jotta jokainen jota rakastan myös tietää sen illalla mennessään nukkumaan ja muistaa sen aamulla herättyään.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ei löydy enää sanoja

ke
29
elo '12

Niilona tunnetaan

Aika kuluu, vauhdilla. Itse olen jäänyt jo edellisellä asemmalla kyydistä. Aivot ei jaksa työstää lähellekään kaikkea mitä äitinä pitäisi. Mutta isona saavutuksena pidän sitä, että poikamme ristiäisjuhlan järjestimme kotona. Siivosimme mieheni kanssa koko edellisen viikon yhteisvoimin ja viimeisenä aamuna rutistimme kaikki voimat yhteen ja saimme ja kuin saimmekin ihanan juhlan aikaan.

Oma kummini, kastoi poikamme, kuten kaikki lapsemme. Tunnelma oli siis siltäkin puolelta kotoinen, kun meidän perheen luottopappi kastoi Niilo Pekka Juhanin, Mette-Kristiinan hellästi kuivatessa veljensä pään. Kastepukuna toimi tälläkin kertaa mieheni suvussa kulkeva mekko, jossa Niilo oli viideskymmenestoinen lapsi, joka nimen saa tuo kastemekko päällään.

Suurimman kiitoksen annan kuitenkin äidilleni. Hän on suuri persoona, avulias aatu, aika tekemässä muiden eduksi. Hän otti keittiön haltuunsa heti, kun astui ovesta sisään, ohjeisti miestäni kun minä imetin, laitoin tyttöjä kuntoon, sekä poikaa valmiiksi. Vieraita kaikkineen oli noin 25. Kotoisasti muumimukeihin kaadoimme kahvit, söimme paikallisen kalayrittäjän savulohta sekä oman maan antimista tehtyä salaattia. Maaningan leipomosta Malbergilta haimme tilatun suklaakakun, sekä pikkuleivät.

Ja kuten kaikkineen, kun väki vähenee, pidot paranee, niin nytkin. Voi kuinka meillä onkaan ihania rakkaita ympärillämme, ja paljon. Näissä juhlissa sen aina huomaa. Saamme olla onnekkaita. Kaikilla lapsillamme on ihanat heitä rakastavat kummit, koen, että jokaisen kohdalla olemme onnistuneet.  Kiitoksia jokaiselle Niilon kummille, kun halusitte ottaa tehtävän vastaan. Sydänalaani lämmittää aina, kun teitä ajattelen.

     

   

   

Kommentit pois päältä artikkelissa Niilona tunnetaan

la
4
elo '12

Pyöritän pyöritän

Monta kertaa avaan blogin kirjoittaakseni. Yhtä montaa kertaa sen olen sulkenut, kun en tiedä mitä kirjoittaisin, tai paremminkin, mistä alottaisin.

Saimme 27.7 Nyyskän ollessa 6 viikkoa, diagnoosin. Meillä on sydänsairaus suvussamme. Jommalla kummalla puolella, pieni poikamme jäi suvun nuorimpana jäsenenä kiinni ja nyt sitten sukupolvi kerrallaa lähdetään tutkimaan. LQT1 on diagnoosimme. Helppo hoitoinen, sydämen sähköhäiriö. Huippu-urheilijaa, lentäjää, ammatti kuljettajaa emme nuorukaisestamme saa, mutta silti olemme äärimmäisen kiitollisia, että saimme hänet. Viikonloppu meni itkiessä. Murruin täysin. Kuinka monta lastani sairastaa, kuinka me mieheni kanssa. Kumpiko kantaa sairautta, entä muu suku. Kuinka monta jäsentä joutuu testeihin, kenellä kaikilla se kulkee. Ehdimmekö ajoissa, ettei kukaan menehdy. Hätä monen puolesta, meillä itsellämme kun on tietoa, alkushokista selvitty ja pienimmäisellä lääkitys, yhdellä lapsella epäilys EKG tuloksen perusteella. Pienen pieni poikamme. Kuinka moni tulee syyttämään meitä, olemmeko me pahan alku ja juuri, olisiko ihmiset ennemmin tiedottomia sairaudesta, kuin lääkitsisivät lapsiaan, itseään…

Itselläni on kysymyksiä paljon mielessä lääkärille, lähinnä koskien lapsien liikkumista jatkossa, mikäli se muiltakin lapsilta löytyy. Tytöt olisivat tosin helpottuneita, mikäli ei tarvitsisi hiihtokilpailuihin koskaan osallistua ;D Tästä saisivat pätevän syyn jäädä aina kannustusjoukkoihin. Miehen kanssa koitamme sinnitellä, emme juuri puhu siitä mikä mielessä pyörii, kai se sattuu liikaa. Minuun ainakin. Joskus pelkään tuleeko tästä kiila välillemme, vaiettu salaisuus. Aika kai paljastaa mitä tästä kaikesta seuraa.

Itse olen väsynyt, todella väsynyt. Lääkitsen poikaa kolmesti päivässä klo 05, 13 ja 21. Eniten ottaa voimille nousta aamuyöllä. Aamulla uni ei kuitenkaan ole sama asia ja kun poika nukahtaa noin 21.30-22.30 niin haluaa sitä omaa aikaa, vaikka tietää että jo 5-7h kuluttua on oltava valmiina antamaan lääke ja valveutuu niin ettei uni tule kuin aamu 7 jälkeen. Syksy ja koulun alku tuo eteensä sen että mä joudun heräämään isompien takia 07, jotta aaminen tulee katsottua, ja pienin tyttäristä saatettua eskariin. Ehkä mä sitten nukun Nyyskän kanssa tuon välin kun lapset on koulussa.. Noh aika näyttää senkin, mutta helpolla mä en tule pääsemään.  Joku voi miettiä miksi minä lääkitsen, niin minun takanani on maito johon lääke sotketaan, joten joutuisin joka tapauksessa nousemaan ylös, niin sama se on antaa toisen nukkua ja hoitaa itse koko ruljanssi. Joskus mä ehkä väsyn liikaa, mutta se on sitten joskus. Puolivaloilla jaksaa aika pitkään ja sen kyllä huomaa jo nyt, valitettavasti muu elämä kärsii ja pahoin. Valintoja kaikki tyyni, itse kullakin.

Valitusvirsi tai ei. Paljon olisi enemmänkin mielenpäällä, mutta en saa niitä fiksusti sanoiksi, joten parempi antaa silloin olla ja todeta olevansa yksin pään sisällä pyörivien ajatuksiensa kanssa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Pyöritän pyöritän

ti
24
heinä '12

Kun maailma romahtaa

Kello käy, kohti aamu seitsemää. Pian soi taas herätyskello, herättää, painan lykkää nappulaa, en jaksa vielä. Pienokainen nukkuu liian levollisesti vieressäni, en halua häntä herättää taas kesken sikeän unen. Pian kello soi uudelleen, nyt on reagoitava, jottei päivälääkkeen anto veny ja sitä myöten iltalääkkeenkin. Elämä pyörii kellon, pumpun, lääkkejauheen ympärillä. Kaikki on suunniteltava niin että aina on lääkkeet ja pumppu mukana, on oltava päivällä joko kotona, tai jossain vessassa, kenties autossa piilossa katseilta pumppaamassa maitoa, jotta lääkkeen saa liuotettua. Huolehdi ruiskut, lääkekapselit mukaan.

Joka kerta on pienokainen herätettävä uniltaan ottamaan lääke, vaipanvaihto on tässä hyvä apu, mutta kuinka moni äiti raaskii herättää sikeää lapsen unta nukkuvaa vauvaa. Minun on pakko. En voi  lykätä. Kaikki on valmista ja kello lyö viisarinsa aikaan jolloin lääkeruisku on vietävä suullesi, joka haluaa rintaa, ei ruiskua. Pienet kätesi huitoo, jalkasi potkii ja minun on pidettävä sinusta tiukemmin kiinni, estettävä käsiäsi heilumasta, jotta en sinua vahingoita ruiskun päällä. Puoli milliä kerrallaan, koitan ruiskuttaa lääkettä suuhusi, niin että sinun olisi se helppo nielaista. Pyöräytät kieltäsi ja lääkemaito valuu poskeasi pitkin, huidot enemmän vaatien rinnasta lämmintä maidolle maistuvaa maitoa. Itku pyrkii taas silmäkulmastani ulos, ja puren hampaita yhteen. Sinut on lääkittävä taas. Alan olla väsynyt, iltaisin nukuttaisi ennen iltalääkettäsi, aamulla olisi ihana nukkua ilman herätystä. Ennen kaikkea antaa sinun nukkua rauhassa. Maailmani romahtaa joka kerta kun joudun sinulle antamaan lääkkeet, puoliväkisin. Näen pelon silmissäsi, ja silti. Koitan pitää sinut lähelläni, jotta kokisit turvaa, vaikket tykkääkkään ottaa lääkemaitoa. Voinko muuta, sillä lääke voi pelastaa sinut elämälle joka päivä. Silti, maailmani romahtaa ja koen olevani yksin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kun maailma romahtaa

ma
16
heinä '12

Koti

Viime päivinä, no sanotaanko viimeisen kuukauden aikana, kodista on tullut (mikäli mahdollista) vieläkin rakkaampi paikka olla. Pienokainen tuli eilen kuukauden ikään ja tuntuu, että tästä päivästä tulee oikeaa tunteiden mylläkkää, kuukausi sitten nimittäin kaikki oli vielä päivällä hyvin. Yöllä se myllerrys sitten alkoikin. No ehkä paistumassa olevat suklaakeksit pitää tunteet kurissa, kun tajuaa että ollaan kotona, eikä tällä hetkellä ole mitään hätää.

Kuinka ihana onkaan aina avata oman kodin ovi, nähdä tutut asiat ympärillä, asiat, ihmiset, muistot. Kaikki, joihin voi kiintyä. Tuttu pihatie, sen asfaltissa roudan hajottamat railot. Vesisateella pihaan valuva hiekka. Omenapuun alla kasvavat metsämansikat. Oma pyykkinaru. Lasten leikkien äänet yläkerrasta. Koirien iloinen tervehdyshaukku kotiin tullessa. Kammottava, ja hiuksia nostattava kenkävuori kuistilla, joka kuitenkin kertoo että talossa on elämää. Se jos mikä nostattaa hymyn huulille ja saa sydämen läpättämään lämmöstä. Kaikki ne remonttisuunnitelmat, keskeneräisyys, meidän näköisyyden hakeminen. Kaikki tämä on enemmän kuin hyvä juuri nyt. Osaan arvostaa enemmän kuin aikaisemmin, sitä että meillä on omakotitalo. Unelma, joka on yhdessä, ennen kaikkea perheenä saavutettu. Tukikohta, jossa saan levätä, kun elämä on rieponut, kun huomisesta emme vielä tiedä. Mutta saan olla siinä nyt ja nauttia siitä kaikesta pienokaisen tuhistessa vierelläni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Koti

to
5
heinä '12

Elämän helppous

päivityksestä on pitkä aika. Mutta siihen on hyvä syy. En tiedä pystynkö vieläkään kirjoittamaan kaikkea mitä olisi ehkä syytä saada paperille, tai näppäimistön kautta ulos tuotettua jo oman itseni takia. En tiedä olenko valmis käymään vielä läpi viime viikkojen tapahtumia. Mutta yritän.

Elämän oletetaan olevan helppoa, usein se varmasti onkin tyydyttävää ja tietyllä tavalla seesteistä. Kaikilla meillä varmasti liittyy siihen omat vaikeutensa kuukaudesta toiseen, mutta ne aika hyvin turruttaa, eikä niitä muutaman kuukauden kuluttua enää huomaa. Ne menevät siinä vähän niin kuin sivussa ja kuuluvat kunkin meistä arkeen. Joskus elämä sitten ottaa napakamman otteen ja ravistelee, toisia enemmän toisia vähemmän. Mutta uskon, ettei kenenkään tarvitse kantaa enempää kuin on tarkoitettu. Tai siihen haluan uskoa, en aina tiedä uskonko, mutta se auttaa jaksamaan, varsinkin nyt.

14.6 torstaina vuotta 2012 tiesin aamulla herätessäni, että ensi yönä meille syntyy vauva, kauan odotettu pienokainen. Ja kyllä, niin todellakin tapahtui. Pieni ”nyyskämme” päätti tulla tähän maailmaan 2.25h synnytyksen jälkeen kahdella kevyellä ponnistuksella. Pojallamme oli kokoa 3890g, pituutta 52,5cm ja pipo kivat 35cm. Täydellinen pieni oli syntynyt. Siirryimme osastolle, hyvin ellei täydellisesti menneen synnytyksen jälkeen. Nukuimme yön lähekkäin, vaikka pojasta seurattiinkin sokereita, emme antaneet sen häiritä täydellistä onneamme pienokaisesta. Lapset kävivät seuraavana iltapäivänä meitä katsomassa ja olimme varautuneet siihen, että sunnuntaina pääsemme kotiin viettämään ihanaa arkea.

 Mutta toisin kävi, elämän suuri koura puuttui peliin. Nyyskälle nousi lauantaina lämpö, jota minua hoitaneet halusivat seurata. Yöllä kun tuli sokerin seurannan aika tuli toisia huoneita hoitanut kätilö ja pyysi lupaa ottaa pojastamme crp:n. Silloin olin varma ettei kaikki ole hyvin. Nyyskä oli ollut kovin itkuinen, käsittely arka. Halusi vain olla rinnalla yhdessä asennossa, jossa kipuja ei iholla ollut. Olin varma, että meidän tiemme ei vie sunnuntaina kotiin vaan la-su yönä teho-osastolle. Nautin vielä pienen hetken unta pienokainen lähelläni, nuuskuttelin ja rukoilin, että kaikki kääntyy hyväksi, äiti on lähellä.

Kahden aikoihin tuona yönä hoitaja tuli kertomaan crp tason nousseen 31 vaikka sen tulisi olla alle 5, ja samalla hän kysyi ”haluaako äiti lähteä saattamaan vauvan osastolle?” Olin tyrmistynyt kysymyksestä, totta kai halusin. Vauva oli minun. Kerroin hoitajalle matkalla, että minä haluan äitinä olla lähellä koko ajan. Olin valmis muuttamaan tehovalvontaan, muttei se tietenkään käynyt päinsä. Vauva tutkittiin, todettiin käsittely araksi ja lääkäri teki päätöksen antibiootin aloituksesta. Kotiin oli lähtenyt yöllä viesti ”poika viedään teholle kuume noussut”. Pidin nyyskän päästä kiinni, kun lääkäri tähtäsi kanyylin otsasuoneen. Olisi tehnyt mieli itkeä, niin sydämeni oli palasina kun pienokaiseni huusi siinä tutkimuspöydällä alasti, enkä voinut äitinä ottaa häntä syliin ja lohduttaa. Mutta jostain syystä pysyin rauhallisena. Pidin hellästi kiinni, että verinäytteet saatiin päästä otettua ja ensimmäinen antibiootti laitettua. Seuraavaksi otettiin keuhkokuva. Sain välissä nyyskän syliin, rinnalle. Lääkäri halusi aloittaa myös syöttöpunnistukset, jotta nähtiin paljonko maitoa menee ja ylipäänsä nouseeko se.  Istuin teholla kolme tuntia, kunnes läksin ylös kolmannesta kerroksesta kuudenteen nukkumaan, hetkeksi. Sovimme hoitajien kanssa, että minä hoidan vauvani. Aina kun hän tarvitsee minua soitetaan minut paikalle, tai muutoin tulen käymään 3h välein, jolloin kuivitetaan, punnitaan ja syödään, sekä ollaan ihan vain lähekkäin. Tästä alkoi elämäni raskain viikko pyörimään kuin hidastettu elokuva.

Minä koitin pumpata maito käsin, sähköllä ja viimein hoitajan antamalla aventilla, jolla sain Nyyskän avulla maidon nousemaan. Natrium arvot nousivat, Nyyskän kielijänne teki ruokailusta liian hankalaa, piti alkaa pullottamaan 40ml joka kolmen tunnin välein. Minä istuin yöt teholla imettäen, nukuttaen poikaa vasten rintojani, pumpaten huoneeni sängyn laidalla kolme kerrosta välissämme, jotta minun maitoni olisi pääasiallinen maito. Poika kun sylki luovutetun pois. Saimme jossain vaiheessa viikolla, olisiko tiistaina tai keskiviikkona vihdoin kielijänteen poikki, Nyyskä tarkastettiin vierihoitoa varten, sillä crp oli lähtenyt hienosti laskuun. Kaiken piti olla kunnossa, kunnes erikoistuva lääkäri halusi tehdä ekg:n. Ja minä olin valmis romahtamaan uudelleen. Romahdinkin, kun lääkäri tuli kyselemään että onko suvuissa äkkikuolemia, tajuttomuuskohtauksia. Onneksi poika ei ollut sylissäni ja aivan ihana hoitaja oli takanani ottamassa kiinni. Silloin itkin, taas. Viikko oli ollut itkua liikaa täynnä, päähäni koski koko ajan kyynelten vain virratessa poskillani kun olin yksin. Itkin vessassa yöllä, jotta muut saisivat nukkua, eikä hoitajat kyselisi liikaa. En jaksanut vastailla kaikille erikseen kuinka vauvani jaksoi kerroksia alempana. Alkoi uusi hoitakierre teholla. Luulimme jo, että kaikki olisi hyvin, kun lasten kardeologi tuli kertomaan epäilyksensä.

Löysin yhteyden mieheni ostamaan koruun. Siinä oli tyttärille tummanpunaiset sydämmet ja pojalle vaalea. Meidän poikamme sydän ei ollut terve. Sähköradat kulkivat väärin. Oli riski ja on vieläkin riski rytmihäiriöihin. Vuorokausi holterointi ei antanut uutta tietoa. Joka päivä tehtävät ekg:t antoivat toivoa paremmasta, edelleen on toivo paremmasta.  Päivät kuluivat kuin sumussa, piti olla vahva ja koko ajan romahtamisen pelko oli läsnä. Mies oli realisti, minä itkin ja pelkäsin pahinta. Kun katsoin poikaani kaikkien letkujen keskellä pelkäsin että se on viimeinen kerta kun näen hänet. Pidin sylissäni paljon, jäin välillä teholle nukkumaan poika sylissäni, sillä pelkäsin. En ollut, enkä ole valmis luopumaan hänestä.

Pääsimme torstaina vihdoin vierihoitoon synnyttäneiden osastolle takaisin. Huonekaverini oli vaihtunut jo kahdesti. Sain pitää hetken huonetta vain meitä varten. En päästänyt poikaa silmistäni hetkeksikään, pyysin miestä tuomaan kantoliinan, jotta voisin syödä poika sylissäni. Edes vessaan en mennyt yksin. Illalla kun nukuimme vierekkäin, itkin hiljaa, tällä kertaa onnesta. Pienokaiseni oli siellä missä hänen paikkansa oli. Minun vieressäni.

Lääkärit halusivat tehdä koko perheestä ekg:n. Ja niin me koko perhe valmistauduimme siihen perjantai aamuna. Mitään muutoksia ei tullut. Edelleen toivo terveestä sydämestä oli olemassa, mutta lääkärit halusivat varmistaa pojan hyvinvoinnin kotonakin ja päättivät että lääkitys aloitetaan. Edelleen toivo kotiin pääsystä siirtyi. Tytöt itkivät ja ikävöivät iltaisin, kun äiti ei ole kotona. Minä turruin sairaalaan. Ainut ilo oli Nyyskä.

Parhainta kaiken keskellä oli tukiverkko, ihmiset Suomessa, Tanzaniassa, Papua-UusiGuinealla, joka puolella maapalloa. Meitä muistettiin, ihmiset rukoilivat kellojen ympäri, jotta me jaksaisimme. Jotta poika olisi terve, parantuisi. Kiittivät kellon ympäri siitä, miten Isä on ihmeellinen. Parasta oli kokea se, että sai olla suojassa, Isän hellässä huomassa. Nukuin levollisesti, maitoni nousi ennytys mittoihin, crp laski vauhdilla, ekg:n tulokset paranivat päivä päivältä, koko perhe olimme tiiviisti yhdessä ja olemme sitä edelleen. Elämme tätä hetkeä tässä ja nyt, kiittäen ja luottaen että Isä parantaa pienokaisemme ja saamme viedä kiitos aiheen eteenpäin.

Tällä hetkellä lääkityksen ehdoilla pyörii arki. Muuten poika on virkeä pieni mies, joka kannattelee jo päätänsä hienosti, on terhakka, lääkäreiden mielestä ikäistään tomerampi. Hän nukkuu hyvin, syö enemmän kuin hyvin, hymyilee perheen nähdessään. Hän on täynnä elämää ja toivon mukaan mies saa ostaa loppu kuusta myös hänen kohdalleen koruuni tummanpunaisen sydämen.

Elämä ei ehkä ole helppoa, mutta silti, se on elämisen arvoista jokaisena päivänä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Elämän helppous

ke
6
kesä '12

sanalaskun paikkansa pitävyys

Hurjallehan se tuntuu, mutta Suomi on täynnä sanalaskuja sekä kaskuja. Erilaisiin tilanteisiin kuin nappi silmään sopivia. Se joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. Kyllä sopii jokaiseen tyttäreeni todella hyvin. Kuulin tämän isältäni joskus vuosia sitten ensi kertaa ja kun kuopukseni saa päähänsä suuttua mitättömästä asiasta, koitan pitää tämän mielessäni antaen hänelle aikaa toipua omasta suutahduksestaan. Tällä hetkellä mielen päällä on ollut enemmän tai vähemmän lausahdus ”odottavan aika on pitkä”. Kyllä, 9kk, varsinkin nämä viimeiset viikot, päivät, tuntuvat matelevan eteenpäin. Yksi päivä tuntuu ikuisuudelta. Kovasti olen koittanut asennoitua siihen, että tekemistä riittäisi koko ajalle, mutta se hiipuu hiljalleen. Eilen nurmikkoa ajaessani, kroppani totesi ettei enää metriäkään ja siirryin tylsistyneenä terassin rapuille istumaan katsellen miestäni, joka ajoi nurmikon loppuun sekä keskimmäistä tytärtäni joka puutarhakäsineet kädessään käytti taitavasti voikukan nirhainta.

Mutta miksi sitten odottavan aika tuntuukin aina ja joka kerta niin pitkältä. Vaikka tietää, ettei kukaan lapsistani ole vatsaani jäänyt, vaan kaikki syntyneet hyvin terveillä, valmiilla viikoilla. Elän tällä hetkellä koko ajan, ”sitten kun elämää”. Kun vauva on syntynyt, jaksan laittaa pihaan kukat, kun vauva on syntynyt pääsen kuopuksen kanssa tekemään sovitun pyörälenkin, sitten kun vauva syntyy, voin taas paremmin, sitten kun… Miksi ei nyt. Siksi, ettei kroppani enää taivu, olen kääntynyt odottamaan lähtöä. Luonto ajaa ihmisen tähän tilaan, jotain tapahtuu joka pakottaa naisen kääntymään sisäänpäin, valmistautumaan pienokaisen vastaanottamiseen, kuuntelemaan itseään ja omia voimavarojaan. On jotain mitä ihminen ei voi itse hallita. En voi itse päättää pienokaiseni syntymähetkeä. En voi siihen vaikuttaa, muuten kuin kuuntelemalla elimistöäni, valmistamalla oman mieleni tilaan, jossa kaikki on valmista vauvaa varten.

Ehkä odottavan aika on pitkä juuri siksi, että olisimme valmiit vastaanottamaan uutta elämää…

Kommentit pois päältä artikkelissa sanalaskun paikkansa pitävyys

su
20
touko '12

Korkeakoski

Käytiin eilen minä ja pikkulikka, nimpparisankarit yhdessä, kaksin Korkeakoskella ihmettelemässä veden voimaa ja kuohujen pauhua. Meillä oli ihana retki kahdestaan, pieni hetki äidin ja tyttären kanssa. Tässä teillekin pala maistiaisiksi kuinka hienoja paikkoja meillä Suomessa onkaan.

        

        

        

Kommentit pois päältä artikkelissa Korkeakoski

pe
18
touko '12

peiton alla päivä

Tiedätkö sen fiiliksen, kun ulkona sataa vettä, peltikattoon kuuluu rummutus välillä hiljempaa, välillä kovempaa. Koko maiseman täyttää lehtivihreän nuput ja takana siniharmaa taivas. Ei tee mieli ulos nokkaansa laittaa. Mieluummin valitset kutsuvan peiton ja uuden tyynysi, kuin päivän kotityöt. Kahdet päiväunet mahtuu tähän sateiseen päivään. Halu hautautua yhä syvemmälle omaan itseensä, vielä liikkuvaan mahaan ja sen sisältöön. Kaikki muu tuntuu turhalle juuri nyt. Pyörin kotitöiden parissa kuin tyhmä, joka ei osaa aloittaa niitä.

Sylini kaipaa jo tulokasta kovasti.

Saimme 4D kuvan pienokaisestamme tiistaina ja hän on suloinen suppusuu. Odotan sitä ensimmäistä kaiken kertovaa supistusta, sitä tunnetta kun tiedän että pian saan hänet syliin, lähelle. Pyörin tunteessa yksin.

Lapsille olen pyrkinyt kertomaan usean kerran päivässä, että rakastan heitä, kuinka he ovatkaan suloisia. Sillä paha olo heidän puolestaan kalvaa sisällä. Haluaisin jaksaa mutta vauva pakottaa lepäämään, kroppa huutaa energian keräämistä varastoihin ennen suurinta maratonia. Odotan, että odotus pian päättyy osaltamme. Vedän peiton korviini ajoissa, jotta pian olisi jo huominen, joka vähentää taas päivällä odotustamme.

Kommentit pois päältä artikkelissa peiton alla päivä

su
13
touko '12

äitienpäivä viikonloppuna

Meillä on tehty hedelmäsalaattia.Käyty kampaajalla. Oltu ulkona. Katseltu kasvun ihmettä pihalla. Nuuhkittu valmistuvia herkkuja. Oltu perheenä niin isovanhemmilla kuin kotonakin. Ihasteltu puolivalmista terassia haaveillen jo kesäilloista aurinkovarjon alla. Tässä meidän viikonlopusta, olkaa hyvä.

     

     

     

 

-ihanaa äitienpäivää-

Kommentit pois päältä artikkelissa äitienpäivä viikonloppuna

to
10
touko '12

Vihdoinkin

Vihdoinkin pitäjän mukavin postikuski toi paketin Saksasta. On sitä odotettukin kieli pitkällä reilu kuukausi, mutta nyt se on täällä. Nimittäin uusi kamerani, merkkiuskollisena pysyin Canonissa. 550D kotiutui tänään ja muutaman koeräpsäisyn tein mukana tulleella putkella ja automaattiasetuksilla. Voi jestas mikä ero sillä onkaan vanhaan verrattuna. Nyt vain odotan ihanaa aurinkoista kevätpäivää, jotta pääsen ulkoiluttamaan kameraani luontoon. Sitten saatte kuvapläjäyksen :)

Muutakin hyvää tänään ilmeni. Kävin Fysiatrin vastaanotolla toistamiseen ja hän oli kovin positiivisin mielin selkäni suhteen. Melkein tunti siellä vierähti, kun juteltiin tukilihaksiston kunnossa pitämisen tärkeydestä, varsinkin kun suvussa on jonkin verran rasitteita huono selkäisyyteen. Ensimmäisenä ostolistalle menee kyllä kunnon lenkkarit, tukevat, kuitenkin tarpeeksi pehmeät ja vaimennukset minun jaloilleni oikeaan paikkaan tulevat.  Kesällä siis uusin kengin kohti parempaa terveyttä.

Sairastupa jatkaa samaa rataa. Virustauti jyllää ja yöt menee huonosti nukkuen, kuuntelen pienimmän hengitystä, havahdun väsyneenä supistuksiin, samalla kun hikininen äänetön vaihtaa vieressä kylkeä. Eilen mietin ääneen ensimmäisen kerran koko odotukseni aikana, että olinko aivan hullu, kun kaksi yötä valvoen saa minut voimaan fyysisesti pahoin. Toisaalta, vauvan kanssa voi nukkua päiväunet hyvällä omalla tunnolla, toisin kuin nyt, kun pitää koittaa hoitaa kaikki asiat kuntoon. Noh ehkä virus ennen juhannusta hellittää ja pääsemme nauttimaan myös hiljalleen valmistuvasta terassistamme täysillä koko perheen voimin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vihdoinkin

ke
9
touko '12

Sairastuvalta

Elettiin viime viikon keskiviikkoa. Esikoinen alkoi niistää. Niistämistä sitten riittikin. Tämän jälkeen keskimmäinen tyttäristäni alkoi yskiä, yskittävää tuntuu riittävän aina vaan. Kuumeilua ei ole esiintynyt heillä kahdella. Ajattelin jo, että kuopus säästyy. Väärä luulo. Mieheni kotiin tulo lauantaina, kuumeinen kipeä olo. Reilu puoli viikkoa, ääni poissa. Kuopuksen kanssa valvottu öitä, kuunneltu hengitystä, herätty miehen yskimiseen, vedenjuontiin, niistämiseen. Oma uni, kadoksissa täysin. Fyysisiä kipuja alkaa jo olla. Väsyttää. En saisi lääkärin mukaan juuri rehkiä, mutta jos vastassa on äänetön mies tai supistukset, niin pakko myöntää että äänetön mies vie voiton. Kuopuksella virus larungiitti. Ei saa syötyä, mehujäitä ja jugorttia vain. Koskee kurkkuun, itkee välillä kipuaan. Minäkin itkisin jos jaksaisin, en vain jaksa. Voimat ovat loppu. Toivottavasti pian sairastupakin saa laittaa ovensa kiinni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Sairastuvalta

to
3
touko '12

Lapsen ikävä

Viime viikolla, samoin kuin tälläkin viikolla olen saanut tuntea enemmän kuin nahoissani lapseni ikävän.

Ensin olimme risteilyllä, minä lasteni kanssa. Ikävä kasvoi äärimilleen toisena iltana kuopuksella isäänsä kohtaan ja koko elämä oli yhtä ”eitä”.   Tällä viikolla puolestaan mieheni on ollut poissa, puhelimen kuulumattomissa, kuuntelemassa omien sanojensa mukaan ”hiljaisuutta”. Minä puolestani kuuntelen, katselen ja samalla ihmettelen kuopukseni voimakasta ikävää.

Taas olemme olleet törmäyskurssilla. Kyllä, minun tulisi olla se aikuinen, joka ymmärtää. Mutta tarvitseeko minun aina ymmärtää? Tarvitseeko minun ottaa kaikki se loka vastaan, jota lapseni minua kohtaan syytää, sen takia että hänellä on ikävä toista vanhempaansa. Mitä toinen vanhempi sitten saa kun hän tulee lomaltaan. Yltiö kiltin lapsen, syliinsä nakottamaan koko illaksi. Ja missä olikaan se minun kiitokseni, no kai se on siinä, että lapsellani on se toinen vanhempi täällä kotona, jolle lapseni voi sen kaiken ikävänsä purkaa. Kuinka helppoa olisikaan vaan laittaa korvatulpat korviin ja nukkua laskettuun saakka. Haluaisin näinä hetkinä hautautua ylhäiseen yksinäisyyteeni. Koska ”huono äiti” fiilis nostaa itsensä niin korkealle näinä hetkinä, ettei edes itkupotkuraivarista ole mitään hyötyä..

Näinä hetkinä voin katsoa vain itseäni peiliin, purra hammasta ja todeta, minun lapseni, minun luonteeni perineenä pärjäämme kyllä. Vaikka ottaisimme yhteen vielä monta kertaa tänään, on minulla yö itselleni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Lapsen ikävä

ke
2
touko '12

Kasvun ihme

Eilen, toukokuun ensimmäisenä huomasin takavarastosta haravoita kaivaessani, että ympärillä on alkanut vihertämään. Kurkkasin myös raparperejä ja kyllä, toisena kasvuvuotenaan ne ilmoittavat iloisesti olevansa voimissaan ja puskevansa uutta lehteä. Tänäkin vuonna saamme siis nauttia raparperimehusta kesällä sekä piirakasta jossa yhdistyy mansikan makeus ja raparperin kirpeys.

Kasvun ihmettä saamme ihmetellä meidän perheessä muutoinkin tänä tulevana kesänä. Minä olen talven pimeinä iltoina saanut rauhassa kasvattaa itseäni eteen ja hiljalleen myös alaspäin, sisälläni tpahtuu päivittäin paljon uutta. Pienet keuhkot kehittyvät ja pian, pian saamme koko perheellä tutustua uuteen perheenjäseneemme. Vauvaan. Kuinka hän pienillä sormillaan tarttuu niin tiukasti kiinni, katsoo silmillään maailmaa ja hiljalleen ymmärtää olevansa osa meidän perhettämme. Saan olla etuoikeutetussa asemassa, pian suurperheen äiti.

Kasvun ihmeitä siis ulkona luonnossa ja sisälläni suojassa vielä tältä maailmalta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kasvun ihme

su
29
huhti '12

Sunnuntai

Eilinen ja tämä päivä on upotettu rakkaiden lasten harrastukseen. Eilen kaikki tylleröt kävivät ratsastustunnillaan ja esikoinen hoitamassa hoitoponiinsa liittyvät tallityöt. Yllätykseksemme esikoisen ratsastustaitoihin on kiinnittänyt myös tuntien opettaja huomionsa. Kiitoksia vain, tämä lämmittää aina äidin sydäntä, joka kuskaa lapsiaan 100km/krt/vk:ssa tallille. Esikoiselle ehdotettiin tuloa tämän päivän valmennukseen. Niinpä kellon aamulla soidessa klo 08 vietiin pienimmäinen mummin hoteisiin ja otettiin suunta tallille, siellä odottavaa ponia sekä valmennusta. Valmennus oli intensiivistä ja uskon että tästä puhumme vielä paljon neitokaisen kanssa. Hän oli itse varsin tyytyväinen saamaansa opetukseen, sillä kritiikki sekä kehu tulivat minun näkökulmastani juuri ikätasoon nähden, niin että makusteltavaakin valmennuksesta jäi. Kamera räpsi paljon kuvia, koska niissä esiintyy tallin hevosia, miljöötä sekä muita kuin vain minun tyttäreni kasvoja, on ne vain minulla, enkä niitä julkaise tänne.

Sen sijaan, vuoden takaisia tunnelmia. Pian pääsemme taas käymään Korkeakoskella joka vuotisen kuvausmatkamme tekemässä. Tuon voimallisesti virtaavan ja pelottavankin elementin äärelle. Veden, kosken ja kuohujen. Mutta sitä päivää odotellessa tarjoan muutaman makupalan paikasta, jossa kuuluu vain kosken kuohu.

  

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Sunnuntai

pe
20
huhti '12

kevättä ilmassa

Päätin elvyttää jo pidempään kuolleena olleen Blogini. Saa nähdä mitä tästä tällä kertaa tulee, mutta ehkä näin keväällä kaipaan sitä, että saan pääni siivottua kaiken muun siivoamisen ja järjestämisen ohella. Pitkään kadoksissa ollut halu tuottaa tekstiä on ollut kadoksissa ja nyt lintujen alkaessa livertää se jossain määrin pyrkii olos.

Pyrin pitämään sisällön suht samanlaisena, käyttäen kuvia tunteiden tulkkina, tekstin tukena.

Ulkoasu on vielä kesken, ehkä sekin jossain vaiheessa saa lopullisen muotonsa, kunhan jaksan siihen taas kunnolla paneutua, pääasia lienee sisältö ei ulkomuoto. Mutta tarkoitus on paneutua tähän mahdollisimman nopealla aikataululla. Uutena ominaisuutena itselleni, ajattelin ottaa komenttiboksin käyttöön, jossain vaiheessa. Katsotaan mitä siitäkin sitten tulee vai tuleeko mitään :)

Mutta pidemmittä puheitta, antakaa kevään tulla ja kevät tuulen puhaltaa.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa kevättä ilmassa

pe
24
kesä '11

ruusuilla tanssien

Elämän sanotaan olevan ruusuilla tanssimista. Kyllä minä voin yhtyä tähän täysin. Se on koko ruusulla, piikeilläkin. Ne ovat terävät ja pistävät. Minua on pistäneet monta kertaa. Välillä se sattuu kovempaa kuin toivoisi. Välillä se ei tunnu missään vaan jatkaa vain kapuamista kohti terälehtiä, jotka ovat silkkiset. Joskus taas tipahtaa alaspäin ja saa piikistä, silloin se sattuu niin että kyyneleet vierivät.

Viime päivät ovat olleet yhtä vuoristorataa tunteissa. Ovat varmaan vastakin, mutta ilman tätä vuoristorataa minä en olisi minä, enkä tuntisi niin kuin tunnen. Tunteitani en koskaan tule kieltämään, sillä silloin kiellän osan itseäni. Ihmisten edessä voin kovettua ja kätkeä, mutta pinnan alla tulee aina kytemään. Näitä tunteita tarvitsen tänään, tarvitsen huomenna, niiden avulla jaksan uskoa huomiseen, jaksan tämän hetken.

Rakkaus onkin niistä tunteista suurin ja senkin voin joskus kätkeä mutta silti se kytee suurinta tulta ja vie kohti niitä terälehtiä, joilla joskus toivon saavani tanssia, tuntien silkin jalkojeni alla.

Kommentit pois päältä artikkelissa ruusuilla tanssien

ma
20
kesä '11

Levottomat jalat vai sielu

Miltä se tuntuukaan kun nousee ajatus, että tässäkö tämä olikin. Tätäkö minä halusin. Voisiko olla sittenkin jotain muuta, jotain vielä. Onko jäänyt kiviä matkalla kääntämättä. Argh. Ehkä musta todella on tulossa aikuinen, kun tälläiset ajatukset vaivaa päätä ja vielä vapaapäivänä. Tiedän että monta kiveä on vielä kääntämättä. Haluankohan mä edes kääntää niitä. Jos jätän kääntämättä tuleekohan musta katkera vanhana. Miksi en tehnyt, miksi en tarttunut tilaisuuteen. Pelottaa, että aika ajaa ohitseni ja jään rannalle ruikuttamaan.

Tiedän, että monien mielestä olen saavuttanut paljon. Onko se kuitenkaan kaikki mitä haluan, mitä mä edes haluan. Joskus tiedän niin selkeästi mitä haluan, mutta juuri nyt olen levoton. Tähän levottomuuteen pystyn erittelemään muutamia syitä. Odotus on niistä se rankin, en toki onneksi vauvaa odota. Vaan monia monia muita asioita. Tekisi vain mieli antaa auton viedä ja itse vikistä rinnalla. Elämyksiä, omaa aikaa, haaveita, toteutumattomia unelmia… Täysillä elämistä. Tässä hetkessä elämistä niin kuin haluan. Niin kuin Minä itse toivon. Tunnistan itsessäni liiallisen empaattisuuden, lojaalisuuden ja velvollisuudentunteen. Hienoja, tarpeellisia tunteita kaikki mutta juuri tässä hetkessä haluan vain karistaa nuo tunteet harteiltani pois ja unohtaa ne. Välillä kykenenkin siihen, mutta sitten taas ymmärrän, etten voi tehdä näin. Olen äiti. Ja taas kerran se äitiys puskee läpi. Onko se aina kiinni minussa. Voisinko joskus olla vain nainen. En vaimo, en äiti, en työntekijä, en ystävä. Vaan ja ainoastaan nainen. Onko se sallitua edes haluta tälläisiä asioita.

Jalkani ovat levottomat, mutta pysyykö pää perässä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Levottomat jalat vai sielu

la
18
kesä '11

ystävyydestä

Taas aiheena ystävyys. Mutta mielestäni se on hyvä aihe, josta riittää kirjoitettavaa ja pohdittavaa.

Sain muutama viikko takaperin vieraakseni ihania ystäviä. Ystäviä, jotka ovat kulkeneet rinnallani, nähneet kasvuni. Matkalla aikuisuuteen siitä on tullut ystävyyttä. Puhuimme heidän kanssaan ystävyydestä, siitä miten tietyt ihmiset kulkevat samaa matkaa läpi elämän, säilyen ystävinä. Mutta kuinka silti elämässä tulee ystävyyttä ja menee ystävyyttä, se on kuin eräänlaista aaltoliikettä. Saamme kohdata ihmisiä uudelleen, vaikka emme joka päivä olisikaan tekemisissä, voisimme luottaa siihen että ystävyys jatkuu siitä mihin se on jäänyt. On ystäviä, jotka kadotamme, mutta saamme löytää heidät uudestaan. On myös ystäviä jotka kadotamme eikä elämämme enää koskaan kohtaa.

Elämän onnea ja epäonnea.

Olen saanut itse kadottaa ja löytää taas, haluanko kadottaa uudelleen. En halua. Toivon todella että saamme vasta kulkea samaan suuntaan ystävyydessä, vaikka elämä kulkeekin erisuuntiin, niin jokin nuora yhdistäisi, eikä elämän tuulet saisi katoamaan.

Kun pohtii tälläisiä, kokee itsensä jotenkin vanhaksi. Kaikki oli ennen paremmin ja toisin. Ystävyys oli helpompaa, nähtiin kun sopi, ei ollut töitä, ei lapsia, ei velvollisuuksia. Kaikki toki kuuluu aikuisuuteen, mutta silti toivoisin voivani joskus antaa mennä vain, ystävyyden nimissä. Jos saisin päättää viettäisin päivän tuulisen meren rannalla, piknikillä hyvien ystävieni kanssa. Ilman huolta huomisesta, ilman velvollisuuksia, ilman vastuita.

Yksi päivä, voisi olla koko elämä.

Kommentit pois päältä artikkelissa ystävyydestä

ti
31
touko '11

kohti unelmaa

Eilen. Postiauto ajoi ohi. Juoksin eteiseen kuopus kainnoillani. Odotin kirjettä, suurta valkeaa kirjekuorta, jossa saneltaisiin unelmani siipien kantavuus. Katkaistaisiinko siltä siivet vai kantaisiko ne seuraavaa kohti. Ne kantoivat. Huutoni varmaan kuului toiselle puolelle asuinseutua. Se oli enemmän kuin iloa. Se oli riemua, onnea, spontaania sydämen tykytystä.  Unelmani kantaa, kantaako se vielä heinäkuun lopussakin. Toivon että kantaa. Sillä tämä unelma on enemmän kuin unelma. Se on tavoite. Se on jo osa minua. Toivottavasti minä saan olla osa sitä.

Kommentit pois päältä artikkelissa kohti unelmaa

su
29
touko '11

kävelen

eilinen iltakävely oli muutakin kuin kävely. Se oli kävely muistoihin. Tunteisiin.

Sain tehdä sen parhaimmista ystävistäni kanssa, Pepin. Karvainen kamuni, joka ei koskaan petä. Aina heiluttaa häntää ja on iloinen minut nähdessään. Läksimme kävelemään illalla. Kylä oli hiljainen, ei yhtään autoa tullut vastaan, eikä ajanut ohitsemme. Saimme olla kahdestaan. Katsoin kun kaverini haisteli maata, veti kaiken uuden tuoksun itseensä. Minä katselin ympärilleni. Tunsin vastaleikatun nurmen tuoksun, tuomen kukkien tuoksun. Tunsin vehreän luonnon tuoksun. Olihan juuri päivällä satanut. Tulimme alas rantatielle. Näin metsämansikoiden kukintojen, näin ladon johon kerran unohdin sateenvarjoni, näin pello jossa joskus lapsuudessa olin hypännyt kaverini suokilla esteitä, näin järven. Tunsin sen tuoksun, tuulihan juuri sopivasti selältä rantaan jossa kävelin. Tuon tuksun kautta muistin ne hetket veneen kokassa jolloin aallot löivät venettä vasten ja vesi pärskyi auringossa kimmeltäessä. Muistin ne hetket kun järvi oli tyyni, kun menimme perheenä saareen, olimme isäni kanssa aarrejahdissa, tai muuten vaan ahvenheinällä pyytämässä päivällistä. Muistin ne hetket kun istuin laiturin nokassa katsomassa elokuun kuunsiltaa, kun istuin siinä katsomassa syysmyrskyä, vaahtopäitä.

Iltakävelyni oli paljon enemmän kuin kävely, se oli silta muistoihin ja syy siihen miksi tämä kylä on kotini.

Kommentit pois päältä artikkelissa kävelen

la
12
maalis '11

Tervetuloa kevät

Kuinka luminen katto muotoutuu räystään reunalle jääpuikoiksi, josta se jatkaa matkaansa auringon voimasta vedeksi ja taas alas talon vierustaan. Asfaltti on jo näkyvissä omassa pihassamme. Lapset kopsuttaa sen ympäriltä jäät pois, jotta tulisi kevät enemmän ja enemmän.

Kun pihalla seisoo aivan hiljaa voi kuulla sen, voi tuntea sen kasvoillaan. Kevään, auringon lämmön, linnun laulun. Myös tuulen. Tuuli kuuluu kevääseen, muuten ei lämmin ilma pääse perpohjolaamme lämmittämään. Saamme elää lintukodossa. Toisella puolen maailmaa on hätä suurin. Kuoleman saartamina he taistelevat etsien omaisiaan. Maapallo on siirtynyt 10cm ja Japani metrejä. Luonnon voimat ovat suurimillaan, joita vastaan ei pieni ihminen voi taistella. Joudumme nöyrinä taas toteamaan, että luonto 1 ihminen 0 .

En silti halua tietää kaikkea mitä maailmalla tapahtuu, sillä tieto lisää tuskaa. Olen oppinut itsestäni vuosien varrella liiallisen empatian. Itken lukiessani lehtijuttua hometalosta, itken lukiessani kirjaa, joka perustuu tosiasioihin Kiinan tuotantotehtaista, sinne unohdetuista tytöistä. Itken katsellessani tyttärieni tanssiesitystä. Olisinko yhtään onnellisempi ilman kyyneliä, ilman tuskaa toisen surusta…

Kuitenkin, aion kylvää tomaatin siemenet keittiöni ikkunalle kasvamaan, saamaan valoa ja myöhemmin aion istuttaa ne lämpöiseen paikkaan ja toivon että saan maistaa puhdasta itse kasvattamaani tomaattia omalla isolla terassillani, joka kevään korvalla pihaamme kohoaa. Hymyillä, sillä saan elää turvallisessa lintukodossa jossa suurin murhe on mennyt kova talvi.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tervetuloa kevät

to
17
helmi '11

leipää leipää

Ajattelin kirjoitella tänään siitä kuinka olen päättänyt, ettei meidään taloon tarvita kaupasta enää ostella leipää. Viimeviikkojen aikana meillä on talon emäntä häärinyt köykissä enemmän tai vähemmän jauhojen kanssa. Testannut mikä sopii minkäkin kanssa ja ennenkaikkea toimiiko lumi jossain vaiheessa apuna.

Kyllä vain. Meillä syödään omatekoista leipää johon jatkossa tulee myös kuituja, suolistolle tarpeellisia siemeniä jne. Uunituoretta leipää ei voita mikään. Kuinka kypsänä se kumisee ja rapeakuorisena se ei tarvitse päälleen kuin voinokareen. Jauhot pöllyävät pakkasista huolimatta. Aamulla juuri nousemaan ja iltapalalla on tuore leipä tarjolla. Perhe kiittää ja emäntä myös.

Lehdestä löysin muutamia hyviä uusia ohjeita ja lauseen, että omatekoinen leipä olisi tänä päivänä luksusta. Nouseva trendi. Aivan kuin puhuttaisiin muodista. Eikö Suomessa perheet ole kautta aikain leiponeet. Ei välttämättä leipää, mutta sämpylät, kakut, leivonnaiset. Emmekö me juuri ole omavaraista ja tuotteliasta kansaa. Vai ajaako sittenkinjenkit ohitse kun leipuri Jim Lahey jakaa New York Timesin sivuilla limppu ohjeitaan. Jonka muuten minäkin testaan viikonloppuna :)

Lämpimäisin tuoksuin toivettelen hyvää alkavaa pakkasviikonloppua.

Kommentit pois päältä artikkelissa leipää leipää

ma
7
helmi '11

Uusi vuosi uudet kujeet?

On kai aika uudistaa tätäkin blogia. Kirjoittelu on jäänyt elämän jalkoihin, mutta niin kai käy kaikille jossain vaiheessa. joillekin blogi on tapa pitää yhteyttä kotimaahan, joillekin se on käsitöiden, kuvien esittelyä varten. Minulle se on jotain kai siltä ja väliltä. Tapa purkaa jotain, ehkä tarvetta kirjoittaa. Tuottaa ajatuksia paperille. Tai tässä tapauksessa nettiin.

No uusi vuosi tuo aina jotain uutta, niin minullekin. Se toi uuden työn, päivätyön paikallisesta yrityksestä. tarkemmin ottaen kahdesta. Olen taas myyjä. Ja pidän työstäni todella paljon. Toivon sen jollain tavalla välittyvän niin asiakkaille kuin työnantajillenikin. Joskus toki olen väsyneempi kuin toisina päivinä.

Muuten elämä kai menee samaa rataansa. Silti kaipaan jotain. Jotain pientä, kaipaan salaa sillä tiedän että tällä hetkellä se jää kaipaukseksi. Suunnitelmia aina löytyy, täyttämään tuon kaipauksen, sillä jos sille antaa pikkusormen niin tiedän sen vievän koko käden ja sitä en valitettavasti halua. Ja loppuuko se kaipaus koskaan, olenhan nainen. Ok. Nyt paljastin ehkä liikaa, mutta entäs sitten. Jokainen äiti käy varmasti jossain kohtaa tämän saman läpi.

Olen onnellinen. Minulla on edelleen sama aviomies. Niin harvaa kai mies hakee ihan kotiovelta. Minun haki, 10v sitten. Enkä päivääkään meidän yhteisistä päivistä jättäisi pois.

Valokuvaus. Se on taas lähempänä sydäntäni ja tässäpä teille muutama kuvanen, jotka olen saanut aikaan viime aikoina. Tiedä sitten onko ne mitään sen kummepaa, mutta sielua kun korventaa, niin kameraan tarttuminen, siihen keskittyminen, kikkailu helpottaa kovasti.

rakkaimpani.

Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi vuosi uudet kujeet?

su
19
joulu '10

Hiljaa, hiljaa

Joulun kellot kajahtaa.

Meidän perheemme joulu alkaa hiljalleen. Koti on puettu jouluiseen asuunsa. Pakkanen antaa jäälyhdyille mahdollisuuden luoda kaunista kimmellystään kynttilän avulla. Paketit on paketoituna hiljalleen kaikki. Ensi viikolla muutama päivä töitä, siinä ohessa joululeipomusten tuoksua kotiin. Lasten malttamattomuutta, iloa, riemua ja kiukkuakin. Elämää parhaimmillaan.

Tällä hetkellä saan nauttia päivätyön tuomasta rytmistä. Koko perhe vielä opetellaan, mutta hiljaa siitäkin hyvä soppa syntyy. Täytyy antaa itselle tilaa ja samalla antaa tilaa muille perheessä ymmärtää että olen kotona illat ja viikonloput lauantaiaamupäiviä lukuunottamatta. Olen onnellinen tästä muutoksesta. Se antaa minulle enemmän tilaa olla minä. VIhdoin pääsen aloittamaan ensi vuonna harrastuksen, säännöllisen viikkoharrastuksen. Olen pääasiassa kuskaamassa lapsia harrastuksiinsa ja  mikä parasta, työni on minulle mieluisaa sekä työpaikka kävelymatkan päässä kotoani.

Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten, Jeesus tullut on!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hiljaa, hiljaa

pe
24
syys '10

Valtala

Koirat makaavat hiljaa jaloissani, lämmittävät mukavasti jalkojani. Jalkojeni alla on myös lattialämmitys, laattaa sekä puuupintaa. Kuulen kuinka toisella puolella hurisee kodinhoitohuoneessa kuivausrumpu sekä pesukone, ylhäällä kauniiden rappusetn toisessa päässä aukeaa vielä tyhjä näkymä. Tuhina kuuluu kahdesta huoneesta. Toisessa tuhisee esikoistyttäreni. Toisella puolella kaksi pienempää tytärtäni. On enemmän kuin hyvä olla kotona. Tuntea olevansa kotona. Minulla on myös keittiö, jossa on tyhjiä laatikoita ja hyllyjä. Eteisestä löytyy myös tyhjää. Mitä ihanaa tilantuntua meillä vihdoin onkaan. Kotona, Valtalassa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Valtala

pe
3
syys '10

Sielun lepo

Kyllä sieluni taas sai levätä, kun aamulla kampesin kohti tuulista järvenrantaa. Kuinka hyvälle sen tuoksu tuntuukaan sieraimissa, kun kaikki aistit ovat vasta heräilemässä. Samalla saan nähdä kuinka, kaksi minulle niin rakasta ja tärkeää karvaturpaa, nauttivat menostaan, tanner vain tömisee jalkojensa alla.

Tämän sieulu rauhan haluaisin antaa myös rakkaalle ystävälleni, jolla on raskaat ajat sekä hätä. Toivoisin voivani olla nyt niin lähellä, että saisin ottaa häntä kädestä kiinni ja silittää hiuksia. Olla hiljaa rinnalla. Haluan sinun tietävän, että vaikka olen kaukana, olen lähellä. Ajatuksen siivin tulen, otan sinua kädestä ja silitän hiljaa hiuksiasi. Tiedän sinun selviävän, vaikka romahtaisit. Tiedän sinun jaksavan, vaikket jaksaisikaan. Tiedän elämän kantavan, vaikkei se siltä tuntuisikaan. Tiedän sisälläsi myrskyävän, olevan kysymyksiä täynnä, mutta tiedän tyynenkin tulevan, vastauksia tuskin koskaan saat. Se kuuluu elämään. Irtipäästäminen on suurinta sekä vaikeinta rakkautta jota voimme toinen toisellemme antaa, silloin kun aika on. Tämän levollisuuden, rauhan haluaisin sinunkin saavuttavan ja tiedän, että joku päivä kohtaat sen.

Kommentit pois päältä artikkelissa Sielun lepo

ke
1
syys '10

Tuuli puhalsi

Viime kuukausi on todella mennyt myrskyn silmässä. Nyt alkaa hiljalleen arki asettumaan uusiin uomiinsa. Vielä kun tämä katras kerran jaksaa omaisuutensa pakata ja purkaa. Sitten en pakkaa en pura.

Uusi työ, paljon uusia asioita ja mikä parasta, uusia ystäviä. Neljä viikkoa ja koen että olen todella löytänyt pysyviä ystäviä, sellaisia joille voin kertoa suurimmat salaisuuteni pelkäämättä että niitä kerrottaisiin eteenpäin. Minä voin olla ihminen jolla on kuulevat korvat ja vaiettu suu.

Lasten elämä on asettunut todella hienosti onnellisiin väyliin. Paljon on isoja muutoksia tapahtunut, mutta lasten elämä on selvästi onnellisempaa täällä kuin toisaalla. Saamme olla koko perhe todella onnellisia siitä että elämä on saanut tälläisen tuulen alleen, joka tuntuu kantavan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tuuli puhalsi

la
10
heinä '10

Kesälauantai

Vapaapäivä. Jo sanana hyvin voimakas minun elämässäni. Se alkaa hyvin hitaasti, ihanalla aamukahvilla ja aamupalalla. Tämän jälkeen alkaa hulina, sillä uusi perheenjäsenemme tarvitsee aamutarpeiden käynnin ajan raitista ilmaa. Tämä tekee myös itselle hyvää. Hyvän vatsan täyttävän aamiaisen jälkeen, suunnittelemme aina mitä tänään teemme koko perheellä. Tänään suuntasimme jäätelölle Vaasan torille, lapsille pehmikset kuppeihin ja vanhemmille hyvää mieltä nähdä lapset onnellisina. Myös perheen uusin jäsen oli mukana.  Käytimme myös minun kaksi litraisen turbo ystäväni pesussa. Teimme myös maukkaan välipalan, sekä tässä vaiheessa päivää on tarve myös päiväkahville. Lapset olivat ulkona ja sisällä nauttien kesästä, lämmöstä sekä tuoreista mansikoista niin omasta mansikka-amppelista, kuin torilta ostetuista polkalaatuisista mansikoistakin. Kesähelteiden paahtaessa kauneimillaan, on perheen ruokailurytmi siirtynyt eurooppalaisemmaksi, eli päivällinen syödään vasta 19 aikoihin ja lounas on kevyt, raikas sekä kylmä. Vapaapäivät saavat minut jaksamaan omassa kolmivuorotyössäni entistä paremmin. Toivon kuitenkin keskiviikon tuovan muutoksen suuntaamme vihdoinkin.

Haluan esitellä teille samalla uusimman perheenjäsenemme

Heathkeeper’s Kisses For Sale

Kommentit pois päältä artikkelissa Kesälauantai

la
3
heinä '10

pelkkiä tabuja?

Äiti, siinä on sana joka on tabu. Se sisältää hyvin paljon asioita joita naisen tulisi täyttää, jotta täyttäisi nk. äitikriteeristön. Pitäisi imettää ja mielellään pitkään, täysin ilman tuttia ja pullotuksia, tulisi samalla pystyä lypsämään maitoa talteen ja vielä luouttamaankin sitä. Pitäisi olla samalla kotiäiti ja tienata perheeseen rahaa, tulisi tässä vielä kasvattaa lapsista kelpo kansalaisia sekä käydä kaupassa lapsikatraan kanssa ja tehdä miehelle ruoka tämän tultua kotiin, mielellään vielä niin että mies tulee valmiiseen pöytään.  Tulee olla aina valmis niin lasten kuin miehen tarpeiden tyydyttämiseen.

Mutta entäs sitten kun lapset kasvaa ja naisesta tuleekin työssäkäyvä äitinainen. Nii’in, siinä se vasta tabu onkin. Pitää olla työssäkäyvä, siis kantaa rahaa kotiin siinä missä mieskin. Tosin mies saa 3€ naisen €:n nähden tunnissa enemmän, tekee luultavasti fyysisesti kevyempää työtä ja tulee iltapäivällä valmiiseen ruokapöytään. Tulee olla se sama äiti joka silloinkin kun lapset ovat pieniä, ihan yhtälailla kasvattaa heitä, kuskata luultavasti jo tässä vaiheessa harrastuksiin, jos on useampi niin mennä kuin tuulispää paikasta toiseen koko ilta, ottaa vielä omaa aikaa, kuulustella ne läksytkin jossain vaiheessa ennen lasten nukkumaan menoa. Huolehtia lasten puhtaudesta, pyykkäyksestä, ruokakaupassakin jossain välissä tulisi piipahtaa. Ja vielä tämän päälle olla nainen. Hehkeä, hoikka, laitettu, hyvin pukeutuva, tyylikäs ja miehelleen omistautuva aina valmis partiolainen.

Jossain kohtaa minusta tuntuu että naisihmiseltä vaaditaan edelleen hyvin paljon, vaikka eletään 2010 vuotta, tasa-arvon kulta-aikaa. Tai tästä ainakin puhutaan. Silti ainakin minun tulee tällä hetkellä karsia jokaisesta osa-alueestani, jotta vuorokaudessa riittäisivät tunnit. Lapsia voi kasvattaa mieskin siinä missä nainenkin, mies osaa kävellä kauppaan ja miettiä ruoka-asiat siinä missä nainenkin, mies kykenee hyvin moneen siinä missä nainenkin, mutta silti nainen on tämän päivän kuningatar. Nainen pitää perheet kasassa omalla panoksellaan niin työssä kuin kotonakin. Väittäisin, että nainen on valmis uhraamaan jopa oman henkisen hyvinvointinsa, jotta perhe voisi hyvin ja rahaa tulisi töistäkin pöytään. Mutta missä menee raja, vai meneekö sitä?

Kommentit pois päältä artikkelissa pelkkiä tabuja?

to
24
kesä '10

Aurinko armas

Aurinko armas on hellinyt meitä tänään Pohjanmaalla aivan urakalla. Olemmekin lasten kanssa olleet aamusta saakka ulkona. Heti aamusta kun aurinko paistaa takaterassillemme, niin siemailemme siinä hyvät aamusumpit rakkaan puolisoni kanssa. Katsellen toisiamme ja huokaillen, kuinka kauniisti aurinkokin paistaa, toivoen että tuo piha tuossa olisi oma. Pian onkin, mutta ei tuo piha, vaan hieman isompi ja erilainen, ei nurmikko. Kukkaloistoa siellä ja täällä, luonnon omaa kauneutta, iso honkapuu tuossa nurkassa ja lasten leikkivälineet tuolla. Voi kuinka näänkään sen jo silmieni edessä. Ehkä laitan siitä ensi viikolla tännekin kuvaa. Veisinkö sinne jo tuolin suunnilleen takaterassin kohdalle ja nauttisin auringosta täysin siemauksin, samalla tuntien tuulen mukana järven tuoksun ihollani. Tuosta hiekkarannalta minäkin saattaisin pujahtaa uimaan, sillä siihen on vain 200m tonttimme etulaidalta. Kuinka malttaisinkaan odottaa tulevaa syksyä, talvea, kevättä ja kesää, sillä muutos tuo paljon hyvää tullessaan. Odotettuja asioita kaikki, joiden eteen on tehty meidän perheessä paljon töitä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Aurinko armas

ke
23
kesä '10

Kuinka käy ystävyyden

Tässä lähiaikoina olen pohtinut ystävyyttä, jälleen kerran. Esikoiseni kun on saanut täältä itselleen varsin tärkeän ystävän, hän on tulossa meille tänään yökyläilemään. Lapset menevät eri kouluihin ja näillä näkymin sitä välimatkaakin kertyy 300km. Ehkä me koitamme pitää tätä yllä kirjeenvaihdolla sekä kesäisillä tapaamisilla puolin ja toisin.  Mutta kyllä laittaa omallekin kohdalle mietityttämään. Minulle tää tänne kasa äärettömän rakkaita ihmisiä. Miten pidän heihin yhteyttä, kuinka usein heitä nään, miten, milloin. Säilyykö se side vaikka välimatkaa tuleekin. Tiedän, muutaman kanssa säilyy, sillä nytkään emme nää usein ja asia jatkuu siitä mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Meillähän on myös tulevaisuudessa aina ovet auki yövierailuja varten. Mutta silti, tämä asiaa mietityttää niin kovasti. Sitten taas aikoinaan taaksejääneitä ystäviä saan lähemmäs, jopa niin että voin päiväseltään mennä heitä tervehtimään. Varsinkin kun eräs heistä on jäämässä pian äitiyslomalle :)

Onko tämä kaikki kuitenkin vain pelkoa siitä, että olen aikoinaan muuttaessani pois lapsuudenkodistani menettänyt suurimman osan ”ystävistäni”, sillä he eivät voineet ymmärtää ratkaisuani. Se on kuitenkin tehnyt minut onnelliseksi yli yhdeksän vuoden ajan, luoden kanssani meidän perheen, lapset ja kodin. Olen matkani varrelta saanut ystäviä niin pääkaupungista, kuin pohjoisestakin, kaikki aikuisiällä. Onko se ystävyys kuitenkin pysyvämpää ja rakkaampaa, kuin nuoruusiän ystävyys. Tällä kokemuksella voinen sanoa, että kyllä. Se on juuri sitä. Se on pysyvämpää, se on jollain tasolla huolettomampaa, ilmavampaa ja ehkä juuri siksi rakkaampaa. Voin kuitenkin kyynel silmäkulmassani todeta, että jään kaipaimaan Pohjanmaalta paljon ihmisiä ja jokainen heistä on omalla tavallaan muovannut minua ihmiseksi joka nyt olen.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka käy ystävyyden

ti
22
kesä '10

Vielä kaksi viikkoa

Niin, saamme nimittäin uuden jäsenen jo kohtuu isoon perheeseemme. Tai no, viisi ihmispäätä ja kolme eläintä. Eläin määrä kasvaa yhdellä. perheeseemme saapuu Pepi. Heathkeeper’s Kisses for sale. Pieni, musta, ihana kirsu ja kauniit tummat silmät. Kääpiö malliltaan.

Saanko esitellä hänet:

Olemme lasten kanssa viettäneet tänään vapaa päivää, huomenna ja ylihuomenna vietämme myöskin sekä perjantaina ainakin jonkun aikaa. Sillä sitten menen valvomaan. Ensimmäinen virallinen työyöni odottaa. Olen kyllä viihtynyt työssäni, mutta siitä ei sen enempää tähän.

Olimme siis nauttimassa kesäpäivästä, tässä teille kuvapläjäystä myös siitäkin. Olen nähkääs innostunut taas heilumaan kamera käsissäni ympäri maita ja mantuja. Saatte siis nauttia enemmän kuvien kertomasta, kuin minun tekstistäni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä kaksi viikkoa

to
17
kesä '10

Tulossa uutta, silti tuttua

yli 3000m2 jotain uutta meidän elämään, elokuussa, tiistaina lukkoon lyötyä osa 1. Enempää en halua vielä paljastaa, mutta osa 2. tulee varmasti. Nämä on niitä suuria tuuleen puuskia, joista voi saadaan elämälleen kokonaan uuden suunnan, mieluisamman.  Kaikki alkaa hiljalleen olla valmista tähän muutokseen. Se tulemaan luultavasti elämämme suurin ja pysyvin. On aika päästä asettumaan, hakemaan omalle aikuisuudelleen juuria, yhdessä.  On saatu yhdessä kulkea matkaa, saatu kiivetä ylös ja mennä vauhdilla taas alas. Elämä tasoittuu hiljalleen, uudelleen.

Olen viihtynyt työssäni. Tykkään tehdä sitä, työympäristöni on innoittava ja haluan oppia uutta, lisää. Työkaverit mitä parhaimmat, kaikilta voi kysyä suoraan jos joku epäilyttää, saaden olla oma itsensä. Saan vihdoinkin tehdä omalla persoonallani töitä, olla oma itseni, piiloutumatta minkään kuoren syövereihin. Nautin myös vuorotyöstä, saan nähdä päivän eri vaiheet. Nauttia lasteni seurassa niin aamulla kuin puolestaan illallakin. Saan pitää viikolla vapaapäiviä, saan olla viikonloppuna perheeni kanssa. Olen löytänyt suuntani työelämässäni, toivoen että myöhemmin saan vahvistaa osaamistani entisestään. Koskaan en kuitenkaan halua olla valmis, sillä kenttä edessäni on laaja, osiltaan tuntematon ja täysin uusi.

Päätin aloittaa myös pakastimen täyttämisen tänään, ensin sinne sujahtaa raparperihilloa, seuraavana vuorossa ensi viikolla Marskinjuoma, sitten hiljalleen mansikat, mustikat, viinimarjat, puolukat. Talvi tulee kuitenkin, joten siihen on hyvä alkaa varautumaan ajoissa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tulossa uutta, silti tuttua

la
5
kesä '10

Valmistako

Pitkästä aikaa  koitan saada jotain tuherettua tänne. Liekkö sitten kannattavaa, mutta yritetään. Viikko ja yksi päivää sitten, sain käsiini paperin jossa luki isolla, päättötodistus. Ensimmäinen minulle laatuaan, mutta jollain tasolla toivon ettei viimeinen. Ettei oppimiseni ole tullut päätökseen, vaan tästä se saisi vasta alkaa. Olen siis ensimmäisen muutoksen tuulen etappini käynyt läpi. Saanut jotain valmiiksi. Saanut sen mukana itse kasvaa, kartuttaa tietojani, ja haluta tietoa lisää.

Vietin kesän ainoan lomaviikkoni, huomenna se on päätöksessä ja maanantaina loikkaan mukaan työelämään lähes vuoden tauon jälkeen. Oli äärimmäisen rentouttavaa saada viettää se minulle rakkaissa maisemissa lasteni kanssa puuhaillen. Shoppailtiin, ulkoiltiin, trimmerillä siistittiin puskia, istutettiin jaloruusu ja orvokkeja, juotiin pihalla kahvit, leikittiin ravintolaa jolla oli maailman suloisimmat tarjoilijat. Kävimme katsomassa suomen korkeinta vapaasti putoavaa koskea, kävimme monta kertaa lääkärissä ja teimme isoja päätöksiä jotka saavat tuulet pyörimään entistä kovempaa.

tässä teille kuvasatoa tuolta viikoltamme, olkaa hyvä.

ylistan_herraa_herraa_30.5 virtaa_se tytot_30.5

taa_on_turva_30.5 rallikuskimme mummin_kanssa_30.5 metteli koskenkuohu

juotavaksi_kelpaavaa elaman_vetta aada_30.5

Kommentit pois päältä artikkelissa Valmistako

pe
23
huhti '10

opiskeleva äiti

Opiskelevana äitinä sitä toivoo, että lapset säästyvät kaikilta kausittain iskeviltä taudeilta, jotta saa opiskella ilman sairaspäiviä. Niin syksy meni, kaksi viikkoa olin poissa opintojen ääreltä. Nyt kun viedään viimeisiä, on menossa ensimmäinen poissaolo viikko, 5 päivää poissa ja toiset 5 on peli osaltani menetetty. Tukiverkottomana perheenä näinä hetkinä toivoisi asuvansa edes 200km lähempänä vanhempiaan, jotta heiltä voisi pyytää apua. Tai muulta suvulta. Nyt kun matkaa on 300-500km on aika yksin. Siskoni, henkinen tukeni, myöskin 3 pienokaisen äiti. Ei häntä halua näinä hetkinä hälyttää apuun, kun tietää että siellä käydään samoja kamppailuja. Tämä tuo sen haasteen arkeen. Tekee arjestani mieleisen, loppuen lopuksi. Nyt saan viettää kullan arvoista aikaa lasteni kanssa ja koen olevani tarvittu, enkä uppoudu koulutöihin. Nämä on hetkiä, jolloin haluaisin repiä hiukset päästäni raivosta, ettei arki mennyt taaskaan niin kuin olisin toivonut. Elämänkoulua parhaillaan siis.

Silti aion tänään uhmata itseäni ja käydä ostamassa kutsu tarpeita. Sekä alkaa suunnittelemaan tarjottavia juhliini. Valmistuminen työelämään on juhlat ja kakun paikka. Sillä viikko lomaa ja 3kk sijaisuus taskussa odottamassa tekijäänsä. Lupasin miehelleni, etten tule kortistoon valmistumaan kun hän aiemmin keväällä patisti hakemaan töitä. Työ tulikin minun luokseni, kun puhelimeni soi. Syksyllä sitten kohti uusia haasteita, kyllä hyvää työntekijää aina tarvitaan.

On tässä muutakin. Annetaan edelleen tuulten pyöriä ja koitetaan kurkata puuskan välistä jonnekin tuntemattomaan, sillä sellaiseen taitaa olla matka. Seuraavan kuukauden sisällä tulen siitä teille kertomaan ja heinäkuussa varmistunee paljon enemmän huomisesta…

Kommentit pois päältä artikkelissa opiskeleva äiti

pe
19
maalis '10

pala pohjoista

Nyt minäkin ymmärrän sen, kun puhutaan että ihmisistä tulee ihan Lapinhulluja. Niin, enkä yhtään ihmettele että miksi. Jos pohjanmaalla näkee ”kauas” niin Lapissa vasta avaraa onkin. Norjan ja Suomen väliset rajatunturit, valkoiset puuttomat päälliset. Aurinko pilkistää takaa, luoden uskomattoman siluetin taivaalle. Sitä katsellessa sielu lepää. Kyllä, sinne jää pala ja sieltä saa palan mukaansa. Se olkoot pala pohjoista minun elämässäni. Sinne palaan tulevaisuudessa aina uudelleen ja uudelleen. Enkä puhu nyt mistään keskuksesta, vaan jostain kauniimmasta, hiljaisemmasta, ylempänä olevasta. Kesällä viimeistään käännän auton keulan kohti Lappia ja vien itsestäni sinne lisää ja saan itselleni sieltä lisää. En kaipaa etelän rantoja, vaan karua hiljaisuutta.  Erämaata, paikkoja joissa ovat kulkeneet pedot ja saaliit rintarinnan, jättäneet jälkensä, joita pitkin minäkin saan kulkea. Kuljen siellä vapaana ajattelemaan, vapaana olemaan minä. Ilman puhelimen kuuluvuutta, ilman ympäröivää maailmaa. Siellä jos missä on minun paikkani, jonne haluan paeta yhä uudelleen.

Tässä teille kuvien muodossa pala pohjoistani. Olkaat hyvä.

IMG_2552 IMG_2564 IMG_2542 IMG_2603

Kommentit pois päältä artikkelissa pala pohjoista

su
14
helmi '10

Matka tunteisiin

Nousin eilen aamulla kukon laulun aikaan, ajoin eilen lähes 900km autolla, saadakseni tuntea jotain häikäisevää. Näin omin silmin, kuinka hevosen ja ihmisen sielut voivat olla yhtä. Aika pysähtyi, silmäni imivät kaiken tuon itseensä ja uskon että niin teki myös esikoiseni. Joka äitinsä tavoin hengittää hevosista voimaa itseensä sekä vaikeisiin päiviin. Tieto siitä lämpimästä puhalluksesta kämmenelle saa jaksamaan ihmeitä. Annan kuvien puhua puolestaan, mutta vain puolet siitä mitä koin, sillä tuoksu, äänet uupuu.

IMG_2461IMG_2467 IMG_2449 IMG_2415

IMG_2386 IMG_2343 IMG_2320

IMG_2254 IMG_2238 IMG_2189

IMG_2172 IMG_2141 IMG_2100

IMG_2075 IMG_2067

IMG_2063

Kommentit pois päältä artikkelissa Matka tunteisiin

su
7
helmi '10

Ostin ruusuja

Ostin ruusuja, miehelleni. Ostin yhden kiitoksena siitä, että hän on kallioni kun tarvitsen turvaa. Aurinkoni, kun on murtunut. Kesäni, kun minulla on vielä talvi. Talveni, kun kaipaan lunta. Järveni, kun ikävöin sitä. Kiitokseksi siitä, että hän on muovannut minut kuin aalto kiven näiden yhdeksän vuoden aikana. Ja muovaa minua hioen vielä tästäkin eteenpäin. Toisen ostin rakkaudesta. Osoittaakseni että olen edelleen häneen rakastunut. Muistan kun hän tuli ovellemme, juoksin vastaan lumeen ja pyysin nipistämään. Enhän muuten voinut tietää sen hetken olevan totta.

Olen kiitollinen siitä, että rakkautemme, taistelutahtomme ja tulisuutemme ovat jaksaneet kantaa meitä yhdessä jokaisen kokemamme päivän ylitse yhdessä. Olemme saaneet näiden vuosien aikana rakentaa kodin, perheen ja turvapaikan toinen toisellemme. Olemme yhdessä saaneet kokea syntymän riemun ja menetyksen tuskan, silti pysyen yhdessä. Saamme tässä ja nyt, yhdessä kädestä toisiamme kiinni pidellen katsoa kohti huomista ja ottaa arjesta kiinni sen minkä saamme. Uskoa elämän kantovoimaan ja astella polkuamme yhdessä eteenpäin, ottaen myrskyn myrskynä ja tyvän tyvenä. Elämähän ei ole ruusuilla tanssimista, vaan niitä piikkejäkin tarvitaan. Mutta kun pohjalla on tietoisuus siitä, ettei toinen lähde rinnalta, vaikka välillä väistäisikin, sitä jaksaa eteenpäin tänäänkin. On mahtavaa sanoa olevansa rakastunut. Olen saanut rakastaa jo pitkään, saan näyttää, sanoa rakkauteni. Rakastan sinua tänäänkin. Aamulla sain taas avata silmäni ja todeta olevani rakastunut uudelleen ja uudelleen. Sama tuttu hymy on vastassa kun kohtamme ja myhäilen rakastuneen hymyä silmilläni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ostin ruusuja

su
31
tammi '10

kevät

Viimeinen kevät lukukausi minun osaltani tuossa oppilaitoksessa on käynnistynyt. Enää on 4kk jäljellä opintoja ja sitten saan leikata kakun. Niin paljon on tähän opintomatkaani mahtunut. Mutta olisinko tiennyt ennen lapsia mitä haluan. Olisinko osannut valita sen suuntautumisen jossa koen osaavani eniten, jossa koen olevani parhaimmillani. Pitkä ja kivinen on ollut tie kohti ammattia. Aloitin opinnot monta vuotta sitten, ennen kuin esikoinen oli nähnyt päivän valon. Kivisyyttä onkin sen jälkeen riittänyt ja opinnot on suoritettu kahdessa eri koulussa, jossa nekin pätkissä. Ylpeä on kai lupa olla siitä, että olen valmis pian vastaamaan työelämän haasteisiin omalla alallani. Paljon haluaisin vielä oppia, osata vieläkin enemmän, olla vieläkin valmiimpi. Olen luvannut itselleni, että vielä joskus luen vielä pidemmälle, valmistun vielä joku päivä tämän lisäksi korkeakoulusta, siitäkin ylpeänä, että rahkeeni joku päivä siihen riittävät. Nyt aionkin keskittyä lukemaan opinnot kunnialla loppuun ja sen jälkeen suuntaan kohti uutta tuntematonta. Muutoksen tuulet pyörii vieläkin.

Kommentit pois päältä artikkelissa kevät

su
10
tammi '10

Luminen maisema

pieni_havu_01_2010

Hiljaisuus, ympärilläni pelkkä hiljaisuus. Auringon nouseva kajo käy kauniisti ja lankeaa lumisiin puihin, niiden latvoihin. Tuosta välistä se kuitenkin lankeaa maahan ja osuus lumeen peittyneeseen pieneen havupuun alkuun. Ympärilläni täysi hiljaisuus. Seison hiljaa lumisen kiven päällä. Kuuntelen. Ei ole mitään kuunneltavaa, mutta silti kuuntelen. Nautin siitä, että ympärilläni on valkeaa uutta lunta. Sinne on jalkojen hyvä upota, jopa polvia myöten. Kiviä, havuja, puita, valoa, aurinkoa. Tammikuu. Talvi. Kuitenkin kun kurkotan kohti aurinkoa, voin haistaa jo kevään. Se on tulossa, pian solisee tuo lumi pois. Tuokin pieni havupuu paljastuu kurkottaen kohti aurinkoa, kohti kasvua. Kohti huomista. Hiljaisuus.

Kommentit pois päältä artikkelissa Luminen maisema

ke
30
joulu '09

Kerran lumisateessa

Oli ilta, talvinen ilta. Satoi lunta, niin että joka paikka täyttyi kauniiseen valkoiseen vaippaansa, yhä enemmän ja enemmän. Oli pieni tyttö, oli nainen, oli koira sekä pulkka. Oli askeleet lumessa, yhdet isommat, toiset pienemmät. Pienen toinen käsi piti tiukasti kiinni pulkasta, isomman käsi ohjasi koiraa He kulkevat ääneti lumessa, katsellen sadetta. Sitten kuului vienolla äänellä vierestä: ”Äiti, anna minulle käsi.” Niin isompi kävi ojentuu kohti pienempää ja niin kaksi toiselleen tärkeää jatkaa matkaa lumessa käsikädessä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kerran lumisateessa

pe
13
marras '09

Talvi tuoksuu

Talvi tuoksuu pihalla. Kolmatta päivää jo lumi maassa, päivällä on niin paljon valoisampaa, ettei välttämättä tarvitse edes valoja käyttää. Se tuoksuu raikkaalle pakkaselle. Se kimmeltää kynttilän valossa, se kimmeltää auringossa, se puhdistaa luonnon valkoiseen vaippaan. Se tuoksuu takassa poltetulle puulle, se saa ihmiset sisätiloihin. Se saa ihmiset polttamaan kynttilöitä, ajattelemaan läheisiään, sillä pian on joulu. Se saa ihmiset leipomaan, se saa ihmiset pukeutumaan lämpimästi. Se saa lapset leikkimään, se saa lapset kiljumaan riemusta, se saa lapset peuhaamaan, se saa aikuiset käyttäytymään kuin lapsi, se saa aikuisen tarttumaan pulkkaan ja lähtemään pulkkamäkee. Se saa ihmiset liikkumaan perheinä, mennään laskettelemaan, pulkkailemaan, mennään luistelemaan sekä hiihtämään. Se saa ihmiset hymyilemään, se saa ihmiset arvostamaan vuoden aikoja. Se on talvi, puhdas valkea lumi, pakkanen ja jää. Tervetuloa taas talvi.

Kommentit pois päältä artikkelissa Talvi tuoksuu

su
1
marras '09

Juhlittiin

Eilen talo täyttyi heti aamusta saakka äänellä, hyörinällä, imuri surrasi ja minä pohdin pääni puhki. Minun huoleni tosin alkoi jo perjatai-iltana kun lapset olivat painaneet väsyneet päänsä tyynyihin. Aloin nimittäin leipoa kakkua. Ohjeet oli hyvät ja selkeät, mutta uskoi epäonnistuvani niin kuin aina ennenkin. Uunin edessä istui ja vahtasin kelloa, pomppasin vähän väliä katsomaan kellosta, onko se 30min mennyt. Valjastin uuniinkin rasvapellit paikoilleen ja toivoin. ”tule hyvä kakku, älä tule paha kakku” soi päässäni koko ajan. Kurkkaus uuniin ja kello näytti oikeaa, kakkupohja pois uunista ja 15min jäähtymään, ennen mahdollista katastrofia. Hihkuin kuitenkin tässä vaiheessa onnesta, kakkupohjani ei lösähtänyt, vaan se pysyi kuosissaan. Kostutus olisi tosin voinut olla hieman parempi, mutta kelpasi. Täyte ja kreemi onnistui sekä mielestäni marsipaanipäällyste. Elämäni ensimmäinen oikea täytekakku, jossa lähes kaikki onnistui täydellisesti. Paras onnistuminen kuitenkin oli se, että kakkua hävisi yli puolet, niin että vain päiväkahville jäi yksi siivu per naama. Niin ja esikoisemme, joka muuten inhoaa kermakakkuja ja täytekakkuja ylipäänsä, päätti tuhota minun tekemää kakkua kaksi palaa eilen ja odottaa päiväkahvi aikaa jotta saisi vielä palasen. Talo täyttyi eilen muutenkin rakkaista, kiitos kaikille heille, oli ihana nähdä. Voi kun voisi asua lähempänä, niin voisi nähdä useammin kaikkia joilla on tässä elämässä merkitystä.

Meiltä siis löytyy eilisten juhlien jälkeen kolme ihanaa leikki-ikäistä. Ei yhtään taaperoa enää, ei vauvaa, ei ihan vielä koulu-ikäistä. Vaan kaikki ihania leikki-ikäisiä. Kuinka voikaan äidin sydäntä lämmittää tämän talon huokuva rakkaus. Sydän pakahtuu iltaisin kun hiivin katsomaan nukkuvia lapsiani heidän huoneeseen, tuhina kuuluu vain ja kaikki he ovat niin kauniita. Jokainen niin hiomaton timantti, niin kiiltäviä sekä kauniita.

Kuva 345”keiju syntyy naurusta, vauvan ensi naurusta, josta se lentää pölynä kauan mikä-mikä-maan salaisimpaan kolkkaan, keskustaan, josta löytyy suuri puu, jonka ympärille levittäytyy keijupoukama.”

Kommentit pois päältä artikkelissa Juhlittiin

to
15
loka '09

uusi koti

Kuinka se sanakin tuntuu jo niin helpottavalle. Uusi koti. Ainut vain että se on vasta ajatuksen asteella ja kaikki muu puuttuu. Asun siis uudessa kodissani öisin ja haaveilen sen rakentamisesta. Nalle puh-kansioni täyttyy hiljalleen huonekaluista, sisustuslehtien sivuista, tunnelmista, valoista, väreistä. Meidän uusi koti.

 Olen pian siivonnut kaksi päivää nykyisen kodin yläkertaa, kääntänyt ja vääntänyt, tuskastunut, nauranut hermostuneesti, kokenut onnistumista jossain kohtaa, mutta enemmän kuin tarpeeksi miettinyt uutta kotia. Olisipa pian kevät, olisinpa pian valmistunut, olisipa kaikki tässä ja nyt. Ihmismieli on harmillisen malttamaton. Kaikki pitäisi saada nyt ja heti, ilman suunnitelmia, laskelmia, suin päin vaan kohti uutta ja tuntematonta. Hullua sinällään, mutta koti on meille enemmän kuin tärkeä. Sitä on mietitty jo monta vuotta, laskettu, suunniteltu niin sisältä, ulkoa, pohjalta, pihasta, säilytyksiltä, toiminnoilta, valoisuudelta, joka puolelta ja silti kaikki on niin kesken. Pian lähtee viides ja kuudes vuosi käyntiin, kun tätä suunnitellaan. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jossain vaiheessa varmaan sitä alkaa johonkin varastoon ostaa sopivaa laattaa ja tapettia ynnä muuta rakennuksessa tarvittavaa, joka on ajatonta, silmää mielyttävää. Uuteen kotiin sopivaa. Pihalle tulee ihana hyötypuutarha, paljon marjapuskia, perunapelto ja porkkanoitakin ajattelin laittaa. Mansikoita laitetaan muutamaan riviin, jotta saadaan lasten kanssa napsimansikat suoraan pellosta. Pihavaloja ollaan katseltu, kumpaakin miellyttävä korkeus löytynyt, paikkojakin ollaan mietitty, mihin sijoitetaan ja miten paljon. En halua, että pimeänä aikana lasten täytyy olla vain sisällä. Niin ja lapsille tulee ihana leikkimökki, sellainen johon aikuinenkin mahtuu seisomaan huoletta. Oi, silmissä siintää uusi koti ja se nostaa haaveillaan enemmän päätää aina näin syksyisin, kun siivousvimma yltyy, jonka seurauksena joudun toteamaan, että koti on pian liian pieni meidän perheelle.

Kommentit pois päältä artikkelissa uusi koti

to
8
loka '09

Unelma vai elämä

opiskelijan arkiNiin siinä sitä on taas miettiminen. Kun haluaa opiskella joutuuko kaikesta luopumaan, onko pakko joutua karsimaan kaikesta mitä haluaa. Toki on jostain, mutta että laadusta. Varsinkin kun on kyse lasten elämisen laadusta ja siihe liittyvistä asioista. Tällä hetkellä meillä painiskellaan hoidon ja sen laadun takaamisen takia. Esikoisella on onneksi kaikki enemmän kuin hyvin, mutta sitten nämä kaksi pienempää. Tällä hetkellä ajan noin 80km päivässä, jossa on noin 40km ylimääräistä lenkkiä sen takia, että lapset saa olla laaduukkaassa hoitopaikassa, jossa kaiken lisäksi viihtyvät enemmän kuin hyvin. Mutta onko siitä luovuttava vain sen takia, että olin itsekäs ja halusin ammatin josta haaveilen. Tänään on kovasti pohdituttanut, että teenkö väärin jos jatkan ja lapset joudutaan siirtämään hoidosta toiseen. Kuinka paljon se vaikuttaa heidän arkeensa, ja kuinka paljon se tekee minun arjestani raskaampaa. Raskasta siis kodin ja koulun yhdistäminen. Vaikkakin meidän perhe pärjää ja ollaan vahvoja, tiedetään mitä halutaan.  Niin silti sitä kysyy itseltään olenko oikeutettu toimimaan näin, vain sen varjolla, että haluan mitä haluan. Vaikka sitten lasten kustannuksella. Toki tiedän sen, varsinkin jos kesällä vahvistuu vielä vuosia lisää koulun penkillä, että jostain on luovuttava, mutta se ei saa olla lasten hoitopaikka. Periksi en nytkään anna, en vaikka mikä olisi, luovun sitten omasta haaveestani lasteni eteen. Eikös kunnon äiti tekisikin niin, lapset aina ensin ja sitten vasta omat haaveet.

Kommentit pois päältä artikkelissa Unelma vai elämä

pe
18
syys '09

Sanoja vaan

”Kahdestaan hiljaa vaan, tulen liekkiin katsotaan, kynttilät leikkivät, niin kuin sydän tunteillaan. Paperilla kaikki täydellistä on, miksi tunne silti on niin levoton. Sanoja vaan, me tarvitaan, sanoja vaan, rauhoittamaan, sydän kun on hukkumassa kyyneeliin, sitä tarttuu kiinni vaikka valheisiin. Miettien, etsien, kaipuu saa mut valvomaan, öinen kuu heijastuu, seuraa hetken siltä saan. Paperilla kaikki täydellistä on, miksi tunne silti on niin levoton,  Sanoja vaan, me tarvitaan, sanoja vaan, rauhoittamaan, sydän kun on hukkumassa kyyneeliin, sitä tarttuu kiinni vaikka valheisiin. Sanoja vaan, jään kaipamaan, sanoja vaan, muun kaiken saan, vaikka toisiimme kai kiinni juurrutaan, hiljaisuus vie tunteet yksi kerrallaan, mukanaan.” – Teräsniska Suvi. Kiitos!

Kommentit pois päältä artikkelissa Sanoja vaan

ti
15
syys '09

Tämä mahtava päivä

Päätin kirjoittaa ensimmäisen blogimerkinnän opiskelusta. Tänään vietin mahtavan päivän opiskelijana. Siitäkin huolimatta, että nukuin aamuni pommiin. Lapset olivat hereillä, mutta äiti ei. Siitä seurasi koko päivän jatkunut julmettu pääkipu, koska en ehtinyt juomaan tapani mukaan aamukahviani. Päivä alkoi normaalilla kierroksella lapset hoitoon ja sitten nokka kohti koulua. Tällä kertaa tosin ei ollut koulupäivä, vaan olimme nuorisotoimen apuna ryhmäyttämässä. Tosin, kuten aina välillä käy, jossain vaiheessa oli oppilaitoksen sisällä tapahtunut tiedotuskatkos ja noin 400 opiskelijaa jäi puuttumaan.

 Mutta mitäpä me lanut emme tekisi, muuta kuin pitäisimme hauskaa sillä sakilla joka oli koolla. Loistavaa musiikkia meille tarjoili paikallinen bändi ”pakkotoisto”, sekä nuoriso-ohjaajista koostuva toinen bändi. Loistavia coverbiisejä raikui siis kentällä ja meidän luokalla oli ryhmäytyminen huipussaan. Te ootte ihania! Pelit meni hyvin, oltiin täysiä mukana ja annettiin mennä. Meillä on huomenna toinen samanlainen päivä, tällä kertaa toivomme, ettei meidän koululla tapahdu samanlaista tiedotuskatkosta, vaan 400 oppilasta löytää kentälle ja irroittelee meidän mukana. Jos ei uskalla päästää irti ajatuksesta ”jos joku vaikka näkee” epäonnistuu tälläiset päivät todella. Tarkoitus on pitää omalla luokalla hauskaa, luoda yhteyksiä ja epäonnistuakin oman porukan edessä. Kenenkään ei tarvitse hävetä omaa itseään, eikä myöskään kanssa ihmisiään. Meistä jokainen on epätäydellinen, mutta jokaisella meillä on oikeus pitää hauskaa miettimättä muiden mielipiteitä. Meidän luokalla tämä taito on hallussa itse kullakin ja voimme aidosti olla siitä ylpeitä, olen varma, että elämä kantaa meidät pidemmälle kuin uskalsimme koskaan edes uskoa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Tämä mahtava päivä

to
3
syys '09

Kalisee kalisee

Kuva 319On tullut syksy, meillä kotona sen huomaa siitä, että puikot kalisee ilta toisensa jälkeen sohvalla. Viime viikolla se alkoi eikä loppua näy. Sen jälkeen on syntynyt yhdet huopasesta huovutetut vanttuut, itselleni. Miehelleni tein nallen mustikkalangasta lapset, sekä kotivillasukat, lyhyellä varrella. Tällä hetkellä puikoilla bambuisilla on tulossa kuopukselle samasta nallesta lyhytvartiset sukat, neidin omasta toiveesta, sekä pyöröpuikoilla keskimmäiselle kaulaliina, hänen valitsemastaan tempo langasta. Jonossa on kaikille neideille huovutetut talvivanttuut, samoin miehelleni, ehkä yksi villapaita mikäli kaava ei maata mullista ja saan siihen aikaa sekä inspistä. Paljon siis täytyy puikkojen kalista. Se tekee hyvää, sekä mielellä että sormien nivelille. Reuma kun vaanii, niin täytyy nauttia neulomisesta niin kauan kuin se on mahdollista. Toivon itse, että vielä pitkään tästä eteenpäin.

Muuten kotona kaikki hyvin. Tänään poltimme ensimmäistä kertaa pöydällä taas kynttilöitä. 6 kirkasta Iittalan kiveä sai tuikun sisäänsä ja oli kaunis näky, kun ne loistivat ihanan okran värisen Pentik kookos liinan päällä yhdessä palaen. Syksy se on saapunut kotiimme.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kalisee kalisee

su
30
elo '09

Ristiriitaisuus

Sanana jo hyvin mielenkiintoinen ja ainakin itselläni ajatuksia herättävä. Ei mikään helppo aihe kirjoitella, mutta päätin ottaa riskin. En tiedä onko tämä tietoinen vai ei, mutta otan sen kuitenkin. Jokaisen sisällä varmaan aika ajoin velloo ristiriitaisuus. Tiettyjä asioita, päätöksiä, ihmisiä, yleensä elämää kohtaan. Minun sisälläni on hyvin usein ristiriitaisuutta, haluan pitää langat käsissäni ja huomaan menettäväni samantien. Tiedän, tiedän, sen on syytäkin mennä niin.  Ei lankojen kuulukkaan olla meillä, muttei meidän pidä olla marjonettinukkejakaan muille. Niin tässä taas yksi ristiriita.  Miksi sitten sen pitää olla näin. Miksi esimerkiksi rakkaus ja viha on niin lähellä toisiaan? Miksi tunteille ei aseteta rajoja? Onko heittäydyttävä ja vain odotettava mätkähtävänsä? Tunteet aiheuttaa ehkä eniten ristiriitoja, juuri viha/rakkaus, tunne/tunteettomuus, ystävyys/vihamielisyys, kunnioitus/halveksunta. Paljon suuria sanoja, tyhjiä sisältä vai täynnä elämää? Ainakin täynnä ristiriitaisuutta. Tänään tunnen näin, aamulla saatan taas rakastaa koko maailmaa. Aamun ensimmäistä auringon sädettä, joka paistaa autoni ikkunoista silmiini. Niin tai näin, minä olen päättänyt heittäytyä, kuljettakoon virta mihin kuljettaa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ristiriitaisuus

ma
17
elo '09

Ohuet langat

Viikonloppuna sain ymmärtää, kuinka ohuet onkaan langat, nimittäin elämän langat. Perjantaina kiireellisenä lastenpkl kautta infektio-osastolle. Esikoisellani paha ilmeisesti ylähengitysteiden tulehdus. Crp huiteli ties missä ja iv:nä laitettiin sitten kaksi vuorokautta lääkettä 3*vrk:ssa. Kun neiti makasi siinä sängyllä yöllä kalman kalpeana kuun valossa, ymmärsin kuinka ohuiden lankojen varassa meidän elämämme oikeastaan onkaan. Se on äärettömän ohut, se voidaan katkaista meiltä keltä tahansa, koska tahansa, ei silloin kysellä onko valmis vai ei. Silloin mennään eikä meinata. Pelko heräsi, mitä jos onkin kyse vakavammasta, tunsin olevani niin yksin tuossa yön hetkenä, että kyynel vierähti. Pidin vain lastani kädestä kiinni, rukoilin että pienokaiseni voisi aamulla jo paremmin. Nyt tiedän sen, että Meten elämän langat on suuremmissa käsissä ja vain niihin käsiin voin luottaa. Lasten heleä nauru täyttää ilman ja tunnen hymyn nousevan huulilleni, se oli vain herätys tähän hetkeen. Herätys siitä, kuinka pitää osata ottaa kaikki irti jokaisesta henkäyksestä jonka saa henkäistä, nauttia rakkaidensa seurasta ja ymmärtää, kuinka lapset ovat vain lainassa meillä. On hyvä oppia päästämään irti, vaikka haluaisikin pitää vain kovemmin kiinni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ohuet langat

ti
11
elo '09

Minun maisemani

Tänään nostan aiheeksi kirjoittaa minulle rakkaat maisemat. Niitä on paljon, mutta rakkaimmat maisemat ovat kotona, siellä missä minun sydämeni todella on. Savossa. Siellä minun sieluni saa levätä, varsinkin järven rannalla. Polut on usein tallattuja ja tuttuja. Sitä kautta niistä onkin tullut rakkaita. Sain jo lapsena niitä tallata, silloin ne olivat vielä polkuja, nyt tilalla on valaistu tie. Kuljin silloisen koiramme kanssa usein tuolla ja nautin siitä jo silloin. Nyt kuljen siellä nykyisen koiramme kanssa ja nautin. Se hiljaisuus mikä siellä valtaa, on jotain äärettömän suurta, sekä hienoa. Osaankin arvostaa tuotakin asiaa paremmin täältä kaukaa nyt, kuin silloin äärellä asuessani. Sen maiseman haluan usein kaivaa esiin muistini syövereistä, palata eiliseen, antaa ajatukseni nousta siivilleen, mennä sinne missä minun on hyvä olla.

sieluni maisemaHaluan jakaa kanssanne pienen siivun sieluni maisemaa, kas näin olkaa hyvä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Minun maisemani

pe
7
elo '09

Lisää ystävyyttä

Päätin jatkaa valitsemallani tiellä, kirjoittamalla ystävyydestä. Tällä kertaa tosin ihmisten välisestä. Olen tässä viimeisen viikon tai kahden aikana ymmärtänyt, kuinka hyvää olisi tehnyt irrottautua ennemmin jo sosiaalisen elämän ja siihen liittyvien suhteiden ylläpitoon. On ollut mahtava huomata, miten ympäriltäni löytyy ihmisiä, joiden uskon aidosti välittävän minusta, ja kyllä minä välitän aidosti heistä. Eilen vietin aivan ihanan illan ystäväni kanssa Taiteiden yössä (tiedät kyllä olevasi juuri sinä :)), voi kuinka minusta tuntuikaan ihanalle kiertää ja katsella asioita ystävän kanssa. Puhuimme tyttöjen juttuja, vietimme aikaa yhdessä, nauroimme keskenämme ja totesimme olevamme monessa asiassa samalla aaltopituudella. Kuinka se tuntuikaan aidolle, hyvälle. Hetki joka tallettuu tunnemuistona sydämeeni.

Eräs päivä taaksepäin puhuin kauempana asuvan ystäväni kanssa yöllä siitä, kuinka kuusi ja puoli vuotta sitten olimme samassa tilanteessa, naputimme öisin koneita hän kotonaan ja minä kotonaan. Puhuimme esikoistemme kasvusta ja kakasta, naurusta ja äitiyden ilosta, surusta, elämästä. Olimme nuoria, tosin sitä olemme vieläkin, ikinuorina. Ihailen hänen rohkeuttaa toteuttaa elämäänsä sellaisena kuin hän sen näkee, ihailen hänen kykyään ottaa elämä vastaan täydellä antaumuksella, tuntea, katsoa elämää silmästä silmään. Rehellisesti sanottuna, minulla olisi monessa kohtaa rohkeus, sekä päättäväisyys pettänyt. Ihailen häntä suuresti. Ihana ystäväni.

Olen saanut kokea myös uutta ystävyyttä. Hiljalleen se on saanut itää puolentoista vuoden aikana ja nyt kevään, kesän aikana se on puhjennut kukkaan. Tunnen, että minua kuunnellaan, minä kuuntelen. Minua ymmärretään, minä ymmärrän ystävääni. Moni asia jotka liittyvät elämään, äitiyteen menee erittäin samaa linjaa. Saamme yhdessä parantaa maailmaa. Oikein odotan, että pääsemme viettämään tyttöjen iltaa, vaikka sitten lasten kera, sekä höpöttelemään kunnolla. Kyläilyt puolin ja toisin on vähintään tunnin, yleensä kolme :) Puhuttavaa riittää aina vaan, sekä siihen päälle vielä puhelimet laulaa. Aivan ihana ihminen, välitän hänestäkin koko sydämelläni.

Ympärilläni on siis harvapäinen joukko ystäviä, mutta olen saanut huomata, että antamalle heille palan minusta, saan minäkin palan heistä. Toivon tämän harvapäisen joukon pysyvän harvapäisenä, mutta sitäkin rakkaampana ja tiiviinä läpi koko loppuelämäni. On ihana ollut huomata, että vaikka asun minulle edelleen vieraassa ympäristössä, olen saanut löytää elämääni uusia ihmisiä matkan varralle, saaden vaalia pysyvää ja uutta rintarinnan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Lisää ystävyyttä

su
2
elo '09

ystävyys

Haluan kertoa teillä ystävyydestä. Minulla on yksi ystävä, ylitse muiden. Ystävyys on suoraa ja rakkaudellista, se on molemminpuolista. Sellaista ystävyyttä olen saanut kokea aiemminkin, enkä koskaan halua siitä luopua. Ei ole turhaan sanottua ”koira on ihmisen paras ystävä.” Aivan totta. Minun paras ystäväni on eläin, koirani. Koko perheen lemmikki toki, mutta minulle henkireikä. Tulin juuri 10h työpäivän jälkeen kotiin, ihmisestä tyhjään taloon. Huikkasin koirani nimen, millä riemun ulvalduksilla koira tulikaan minua vastaan alakertaan, hyppien, ynisten, alistuen, häntää hurjasti heiluttaen. Kävimme puolen tunnin lenkillä, peltojen keskellä, minä söin vadelmia puskista, ystäväni nuuski tuoksuja, joita oli kostea heinikko kerännyt. Voi tuota riemua, kun ystäväni näki minut siinä vadelmapuskan vieressä, kävi tökkäämässä minua ja läksi taas teilleen. Kuinka paljon paremmin voinkaan kun näen auringon laskun pihalla, raikkaassa ilmassa. Kuinka paljon paremmin nukunkaan, kun tiedän että en ole yksin vaan minusta pidetään huoli, ystäväni pitää. Nytkin koirani lämmitää jalkojani, makaa liikkumatta ja osoittaa että on lähellä.

ystäväniMinun ystäväni. Koskaan, kukaan ei voi saada yhtä pyytentö ystävyyttä keneltäkään ihmiseltä, kuin mitä koira on ihmiselle antaa.

Kommentit pois päältä artikkelissa ystävyys

to
30
heinä '09

Kesäpäiviä

Aurinko paistaa, paistattelen sitä pihalla, kirjoittaen tätä merkintää. Kesä on hiljalleen kääntymässä kohti syksyä, minun lempi vuodenaikaani. Mutta vielä en irroita kesästä. Se on ollut erilainen, verrattuna edellisiin kesiin. Muina kesinä olen ollut kotiäitinä, huoleton menemään lasteni kanssa, olen saanut kuvata läpi kesän, vaikka joka päivä. Niin kyllä nytkin voisin kuvata, mutta ei ole ollut innostusta, ei samalla tavalla kuin ennen. Kuitenkin katson paljon asioita edelleen kameran läpi. Haluan nähdä edelleen kesän kauneuden, tuulen huminan puissa. Tahdon tallettaa asioita lapsilleni, heidän lapsilleen ja taas heidän lapsenlapsilleen. Haluan tallettaa auringon kimalluksen, tuon alloon tuossa, tuon pilven hattaran tuon pellon yllä. Tänä kesänä olen ollut levottomampi kuin muina kesinä, loppua kohden olen kuitenkin saanut kesästä kiinni ja päässyt sen lämpimään syleilyyn. Moni asia on vienyt toiseen, askel kerrallaan tunnen eläväni kesää. Kesää 2009, se jää mieleen monella erilaisella tavalla, kuten kaikki aiemmatkin kesät.

aallot Pian tartun taas kameraan, kävelen meren rannalla, tuntien aallon lyövän rantaan, auringon säteiden ratsastaen aallokossa kauniina.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäpäiviä

ti
28
heinä '09

Minun perheeni

Millainen on sinun perheesi. Onko se kahden hengen vai oletko yksin, onko sinulla kenties mies/vaimo ja liuta lapsia. Oletko onnellinen, vai surullinen, mietitkö muutoksia, vai annatko arjen soljua kauniisti omaa uomaansa.

Minulla on perhe, siihen kuuluu mies ja ja liuta lapsia. Heidän lisäkseen kaksi eläintä. Perhe on osa minua, minä olen osa sitä.He saavat minut olemaan jotain, tuntemaan itseni tarpeelliseksi, edes sitten vaikka pesemään pyykkiä. Kuinka ihana onkaan tulla kotiin kun on tyttäret ovella ja koira pomppii joukossa. Kuorossa kuuluu ”äiti, äiti”, sitten kuuluu, rikkoen hiljaisuuden ”meijän äiti tuli.” Kyllä siinä on sulaa vahaa lastensa edessä. Toki joskus raivostuttaa, saakin olla niin. Ei elämä mitään ruusuilla, varsinkaan niillä teräkehdillä, tanssimista ole. Missä ihminen olisikaan kokonaisempi, juuri sellainen kuin on, tunteineen kaikkineen, kuin juuri perheensä parissa.

Niin toki minun perheeni on paljon laajempikin käsite, kuin vain tämä tässä ympärissä lapsineen ja miehineen. Perheeseeni kuuluu monta haaraa, yksi haara jossa on omat vanhempani, yksi jossa taas miehen perhe sukuineen päivineen, sekä minun omat sisarukset perheneineen, mutta myös ystäväni. Se varsin harvapäinen joukko, jossa kuitenkin jokainen on kultaakin kalliimpi. Ydinperheen ympärillä on ihana pyöriä suurempi perhe. Sellainen jossa saa tuntea olevansa rakastettu, hyväksytty, juuri minä.

tiikeriMinun perheeni on minun maailmani hienoin perhe, siksi puolustankin sitä lailla tiikerin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Minun perheeni

ma
27
heinä '09

Muutoksen tuuli puhaltaa

Niin, on aika aloittaa Blogi, uusi sellainen.

Elämässä puuhaltaa todellakin tuuli, joka muuttaa suuntaa arvaamatta. Niin arvaamatta, että joskus miettii pysyykö itse kyydissä. Tein tänään ehkä elämässäni pelottavimman muutoksen, jonka olen koskaan (noh naimisiin menoa lukuunottamatta) tehnyt.  Irtisanoin itseni lama-aikana vakituisesta työsuhteesta. Hullu, ajattelee moni. Niin, ehkä omalla tavallaan jokainen meistä on. Minä taas en nähnyt sitä hulluutena vaan viisautena, sillä en tehnyt sellaista työtä jota olisin halunnut tehdä 10 vuoden kuluttua. Palo on suuri toisaalle. Sitä kohden tässä mennään. Lähdetään kuluttamaan koulupenkkiä suurella innolla. Suuremmalla kuin ehkä vuosi sitten.aavekaupunki

Syttyi palo, syttyi tuli, tuli joka roihuaa, se palaa vahvalla liekillä. Ja annan tuulen puhaltaa suoraan päin niin voimalla, että pinnistän pysyäkseni pystyssä. Pysyn kuitenkin ja hengitän syvään tuulta, sen tuomaa henkäystä, olen vapaa nojaamaan tuulen ja luottamaan sen voimaan. Elämässäni on vahva ote ja usko huomiseen. Se on kirkkaampi kuin aurinko, joka valaisee kaupungin saaden sen näyttämään kangastukselta. Elän, tunnen, haaveilen ja unelmoin. Elän unelmaani todeksi tässä ja nyt.

Kommentit pois päältä artikkelissa Muutoksen tuuli puhaltaa