Polaroid Photo

Pictures from Muutoksen tuuli

Muutoksen tuuli

tavallisen naisen tavallista elämää

ma
20
kesä '11

Levottomat jalat vai sielu

Miltä se tuntuukaan kun nousee ajatus, että tässäkö tämä olikin. Tätäkö minä halusin. Voisiko olla sittenkin jotain muuta, jotain vielä. Onko jäänyt kiviä matkalla kääntämättä. Argh. Ehkä musta todella on tulossa aikuinen, kun tälläiset ajatukset vaivaa päätä ja vielä vapaapäivänä. Tiedän että monta kiveä on vielä kääntämättä. Haluankohan mä edes kääntää niitä. Jos jätän kääntämättä tuleekohan musta katkera vanhana. Miksi en tehnyt, miksi en tarttunut tilaisuuteen. Pelottaa, että aika ajaa ohitseni ja jään rannalle ruikuttamaan.

Tiedän, että monien mielestä olen saavuttanut paljon. Onko se kuitenkaan kaikki mitä haluan, mitä mä edes haluan. Joskus tiedän niin selkeästi mitä haluan, mutta juuri nyt olen levoton. Tähän levottomuuteen pystyn erittelemään muutamia syitä. Odotus on niistä se rankin, en toki onneksi vauvaa odota. Vaan monia monia muita asioita. Tekisi vain mieli antaa auton viedä ja itse vikistä rinnalla. Elämyksiä, omaa aikaa, haaveita, toteutumattomia unelmia… Täysillä elämistä. Tässä hetkessä elämistä niin kuin haluan. Niin kuin Minä itse toivon. Tunnistan itsessäni liiallisen empaattisuuden, lojaalisuuden ja velvollisuudentunteen. Hienoja, tarpeellisia tunteita kaikki mutta juuri tässä hetkessä haluan vain karistaa nuo tunteet harteiltani pois ja unohtaa ne. Välillä kykenenkin siihen, mutta sitten taas ymmärrän, etten voi tehdä näin. Olen äiti. Ja taas kerran se äitiys puskee läpi. Onko se aina kiinni minussa. Voisinko joskus olla vain nainen. En vaimo, en äiti, en työntekijä, en ystävä. Vaan ja ainoastaan nainen. Onko se sallitua edes haluta tälläisiä asioita.

Jalkani ovat levottomat, mutta pysyykö pää perässä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Levottomat jalat vai sielu

Comments are closed.