Polaroid Photo

Pictures from Muutoksen tuuli

Muutoksen tuuli

tavallisen naisen tavallista elämää

to
3
touko '12

Lapsen ikävä

Viime viikolla, samoin kuin tälläkin viikolla olen saanut tuntea enemmän kuin nahoissani lapseni ikävän.

Ensin olimme risteilyllä, minä lasteni kanssa. Ikävä kasvoi äärimilleen toisena iltana kuopuksella isäänsä kohtaan ja koko elämä oli yhtä ”eitä”.   Tällä viikolla puolestaan mieheni on ollut poissa, puhelimen kuulumattomissa, kuuntelemassa omien sanojensa mukaan ”hiljaisuutta”. Minä puolestani kuuntelen, katselen ja samalla ihmettelen kuopukseni voimakasta ikävää.

Taas olemme olleet törmäyskurssilla. Kyllä, minun tulisi olla se aikuinen, joka ymmärtää. Mutta tarvitseeko minun aina ymmärtää? Tarvitseeko minun ottaa kaikki se loka vastaan, jota lapseni minua kohtaan syytää, sen takia että hänellä on ikävä toista vanhempaansa. Mitä toinen vanhempi sitten saa kun hän tulee lomaltaan. Yltiö kiltin lapsen, syliinsä nakottamaan koko illaksi. Ja missä olikaan se minun kiitokseni, no kai se on siinä, että lapsellani on se toinen vanhempi täällä kotona, jolle lapseni voi sen kaiken ikävänsä purkaa. Kuinka helppoa olisikaan vaan laittaa korvatulpat korviin ja nukkua laskettuun saakka. Haluaisin näinä hetkinä hautautua ylhäiseen yksinäisyyteeni. Koska ”huono äiti” fiilis nostaa itsensä niin korkealle näinä hetkinä, ettei edes itkupotkuraivarista ole mitään hyötyä..

Näinä hetkinä voin katsoa vain itseäni peiliin, purra hammasta ja todeta, minun lapseni, minun luonteeni perineenä pärjäämme kyllä. Vaikka ottaisimme yhteen vielä monta kertaa tänään, on minulla yö itselleni.

Kommentit pois päältä artikkelissa Lapsen ikävä

Comments are closed.